Sebastian Tynkkynen kommentoi puolueensa selkäsaunaa: "Luottamus Purraan 100 prosenttia"
Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen pääsi eurovaaleissa läpi reilulla 30 000 äänellä, mutta perussuomalaiset kärsi rökäletappion ja menetti toisen edustajanpaikkansa.
– Meidän varmaan pitää jatkossa pystyä viestimään paljon paremmin siitä, että kuinka isoja päätöksiä EU-tasolla oikeasti tehdään, Tynkkynen sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Yhteensä suomalaisia meppejä lähtee Brysseliin 15. Tynkkysen lisäksi Huomenta Suomen vieraana poikkesi Henna Virkkunen kokoomuksesta.
Virkkunen sai edellisissä eurovaaleissa viisi vuotta sitten reilut 70 000 ääntä ja nyt äänimäärä kasvoi yli 20 000:lla.
– Tietysti oli mukava, että äänimäärä lisääntyi, mutta kyllä tärkein tavoite oli se, että kokoomus saisi lisäpaikan. Meillä oli tavoitteena saada neljä paikkaa ja siinä onnistuttiin, Virkkunen sanoo.
Purraan täysi luottamus
Sebastian Tynkkysen mukaan eduskuntavaalit ovat olleet se perussuomalaisten kuningaslaji.
– Meidän äänestäjät ovat ymmärtäneet sen, että kuinka tärkeää niissä on äänestää, Tynkkynen sanoi.
Tynkkysen mukaan seuraavan viiden vuoden aikana äänestäjien tietoon pitää tuoda EU:ssa päätettäviä isoja teemoja kuten maahanmuuttoratkaisuja, vihreää siirtymää ja Ukrainan tukemista.
Tynkkynen ei puolueen surkeasta tuloksesta huolimatta usko, etteikö perussuomalaisten ajamalle politiikalle olisi äänestäjien keskuudessa kysyntää.
– Nämä heikot signaalit mitä tuli jo ennen vaaleja, olivat aika pitkälti sen tyyppisiä, että nyt on vähän ristiriitaiset tunnelmat.
– Ei haluttaisi äänestää teitä, ettei menetetä hyviä poliitikkoja Brysseliin, Tynkkynen arvioi.
Virkkunen pohti, että perussuomalaisten heikon vaalimenestyksen syynä saattoi alhaiseksi jäänyt äänestysprosentti ja se, etteivät puolueen äänestäjät lähteneet vaaliuurnille.
– Erityisesti suomalaisten ykkösteema turvallisuus ja puolustus on myös EU:ssa tärkeä painopistealue seuraavat vuodet, mutta se ei kuitenkaan saanut ihmisiä tämän enempää liikkeelle, Virkkunen harmittee.
Monessa puolueessa saatettaisiin rökäletappion jälkeen puhumaan jopa puheenjohtajan jatkosta, mutta Tynkkysen mukaan puheenjohtaja Riikka Purraan on perussuomalaisten keskuudessa sataprosenttinen luottamus.
– Ei meidän puolueessa ole tällä hetkellä parempaa poliitikkoa kuin Riikka.
– Kuka muu pystyisi menemään tuollaisen myllyn läpi ja kestämään sen kaiken paineen, Tynkkynen kommentoi.
Tavoitteleeko Henna Virkkunen komissaarin salkkua? Vaikuttaako perussuomalaisten surkea menestys hallitustyöskentelyyn? Millaiselle EU-politiikalle suomalaiset antoivat nyt mandaatin? Katso koko Virkkusen ja Tynkkysen haastattelu jutun alusta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää