Schumacher uskoo autonsa vioittuneen

Michael Schumacher kiisti San Marinon GP:n jälkeen, että renkaiden kuluminen olisi ollut varsinainen syy hänen kisan keskivaiheilla hidastuneeseen vauhtiinsa.

Schumi myönsi kyllä renkaidensa kuluneen ennen toista varikkokäyntiään.

- Se ei ollut hitaan vauhtimme aiheuttanut pulma. Lopussa emme olleet niin kilpailukykyisiä kuin alussa, joten meidän täytyy tutkia autoamme nähdäksemme, mitä tapahtui. Täällä ajetaan rajusti kanttikiveyksien päältä, joten kaikki ei ehkä ollut ihan 100-prosenttisesti samalla tavalla kuin ennen kisaa, Schumi totesi.

Kisan loppuvaiheissa Schumi pystyi ajamaan autoaan ja renkaitaan säästellen.

- Kisan keskivaiheilla minun täytyi pitää kisa elossa, joten minun täytyi hyökätä. Kun Fernando (Alonso) oli kannassani, niin minun täytyi vain pitää hänet takanani, Schumi vertaili erilaisia ajotyylejään kisan eri vaiheissa.

Vielä kierroksella 25 Schumi piti kuljettajajoukon parasta vauhtia, mutta seuraavasta kierroksesta lähtien hänen kierrosaikansa putosivat noin sekunnilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat