Savonlinnan oopperajuhlat 30 vuotta

Savonlinnan oopperajuhlat nykymuodossaan täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Savonlinnan maakuntamuseoon on koottu näyttely, joka kertoo juhlien aika ajoin hyvinkin kriittisistä vaiheista. Lopulta Martti Talvela pelasti pennittömät juhlat kymmeniä tuhansia vieraita vetäväksi kansainväliseksi oopperatapahtumaksi.

Aino Ackten 85 vuotta sitten käynnistämät ja välillä kaupunkivetoisina pyörineet oopperajuhlat oli Martti Talvela ottanut johtaakseen nollatilanteessa.
-Heikki Jartti, savonlinnalainen oopperan ystävä kertoi myöhemmin, että heillä ei ollut edes siihen kirjeeseen postimerkkirahaa, jolla sitten kysyttiin Marttia oopperajuhlien johtoon.

Itseään säästämättä ja palkatta tähtibassomme puski kannatysyhdistyspohjaisiksi muuttuneet oopperajuhlat jaloilleen.
-Martin tarkotus oli myös se, että oopperalippujen hinnat eivät saa olla korkeat. Ensimmäisen Taikahuilun liput maksoivat 20 ja 30 mk.

Oopperajuhlien läpimurto oli Taikahuilu. Nyt on 21. kesä, jolloin se on taas kerran ensimmäisenä loppuunmyyty. Vuodelle 1979 tuotettua Verdin Don Carlosta kritisoitiin kalliiksi, maksoihan produktio 600 000 markkaa.
(MTV3/Ulla Pulliainen)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat