Samsung jättämässä Galaxy Note 6:n väliin

Seitsemän tarkoittaa monille onnennumeroa, ja mahdollisesti Samsungillakin uskotaan seiskan onnen auttaneen sitä keväällä julkaistujen Galaxy S7 -mallien hyvissä myyntiluvuissa. Tuoreen huhun mukaan yhtiö nimittäin olisi aikeissa julkaista loppukesästä tai alkusyksystä Galaxy Note 7:n, Note 6:n sijaan.

Viime syksynä yhtiö julkaisi Galaxy Note 5:n (tai Note5:n, kuten Samsung sitä joissain yhteyksissä kutsuu), joten luonnollista olisi odottaa seuraajaksi Note 6 -mallia. Odotus lienee kuitenkin turhaa, sillä Note-sarjan seuraava malli on SamMobilen saamien tietojen mukaan Note 7.

Tarkalleen ottaen erikoisella nimeämisellä ei välttämättä niinkään ole tekemistä onnenlukujen kanssa, vaan Samsungilla halutaan väitteen mukaan selkeyttää huippulaitteiden numerointia. Kun keväällä julkaistiin Galaxy S7, saattaisi potentiaaliselle asiakkaalle syksyllä tulla sellainen olo, että hän on ostamassa vanhentunutta puhelinmallia, jos sen nimi olisi Galaxy Note 6. Jotta numerointi jatkossa pysyisi johdonmukaisena, kerrotaan seuraavan Noten olevan siis numeroltaan 7.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta Samsungin tai ylipäänsä markkinoinnin historiassa, kun joitain numeroja sarjassa jätetään väliin. Samsungin Tizen-puhelin Z1 sai seuraajakseen Z3:n, ja Z2 jäi välistä uupumaan, vaikka huhujen mukaan se vielä voisikin olla työn alla.

Toinen seikka, jonka SamMobile mainitsee, on Note 7:ään (eli Note 6:een) tulossa oleva molemmilta reunoilta kaareutuva näyttö. Tarkalleen ottaen tulossa olisi siis Galaxy Note 7 edge.

Arvioiden mukaan Samsung voisi esitellä Note 7:n elokuun alun tai puolivälin tienoilla. Viime vuonna Galaxy Note 5 esiteltiin 13. elokuuta ja sen myynti alkoi reilua viikkoa myöhemmin. Tänä vuonna Samsung saattaa vielä aikaistaa Note-puhelimen julkistusta lyödäkseen tehokkaammin kapuloita Applen rattaisiin. Applen odotetaan julkaisevan iPhone 7 -mallit syyskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat