Salatuissa elämissä Sebastiania näyttelevä Jarkko Nyman on näyttänyt lapselleen vain muutaman kohtauksen sarjasta.
Salatuissa elämissä Sebastinia näyttelevä Jarkko Nyman kertoo MTV:n haastattelussa, että hänen lapsensa eivät katso Salkkareita.
– Lapseni ei ole katsonut Salkkareita, vaikka hänen kaverinsa katsovat. Olen joskus näyttänyt ihan muutaman kohtauksen hänelle. Se on osittain tietoista. Olemme aika tarkkoja muutenkin ruutuajan suhteen. Hän ei toisaalta ole kaivannutkaan Salkkareiden katsomista. Luulen, että ei ole kuuminta hottia katsoa, kun isä näyttelee telkkarissa, Nyman naurahtaa.
Hän kuitenkin muistuttaa, että tämä on ainoastaan heidän perheen valinta. On jokaisen vanhemman oma asia, näyttääkö Salkkareita lapsilleen vai ei.
– Toivon kuitenkin, että vanhemmat ja lapset voisivat yhdessä käydä läpi sarjan tapahtumia, mikäli sitä seurataan kotona. Salkkareissa käsitellään välillä hyvinkin rankkoja aiheita. Vanhemmalla on vastuu pitää huolta siitä, että lapset voivat keskustella heidän kanssaan sarjan tapahtumista, Nyman sanoo.