Salkkareissa nähdään täysin uusi hahmo – teini-ikäisellä pojalla sukulaissuhde Aki Nikkiseen

Tuure Taskinen pääsee toteuttamaan haaveensa Salatuissa elämissä –"Tätä haluaisin tehdä vanhempanakin" 3:21
Tuure Taskinen pääsee toteuttamaan haaveensa Salatuissa elämissä – "Tätä haluaisin tehdä vanhempanakin"

Ensi viikolla Salkkareissa nähdään uusi hahmo, kun Tuure Taskisen näyttelemä Henrik Ekholm saapuu sarjaan. 

Salatut elämät -sarjan yksi uusista näyttelijöistä on 19-vuotias Tuure Taskinen.

Keväällä lukiosta valmistunut nuorimies näki Facebookissa ilmoituksen ja päätti hakea mukaan.

Onnenpotku kävi ja nyt hän näyttelee Ekhlomin sukuun kuuluvaa Henrik Ekhlomia. Roolihahmolla on jonkin sortin sukulaissuhde Sami Uotilan näyttelemään Aki Nikkiseen

– Hän on hyvin omanlainen henkilönsä, itsepäinen ja pitää itseään arvokkaana, Taskinen kertoo. 

Tuure Taskinen tilanne on ideaali, sillä hän valmistui viime keväänä lukiosta ja on päässyt heti työn syrjään kiinni. 

Taskisen perhe oli innoissaan, kun kuuli Salkkarit-roolista. 

– Se tuli heille vähän puskista. En ole ennen tätä vuotta, ennen Häräntappoasetta ollut mukana missään isoissa produktioissa. Ei vanhempani osanneet odottaa yhtään, että yhtäkkiä tapahtuisi näin!

Hänen roolihahmonsa Henrik Ekholm nähdään televisiossa torstaina 4.2. nähtävässä jaksossa, jossa Aki hämmentyy täysin, kun saa yllätysvieraita. Karin Ekholm saapuu hänen luokseen tuntemattoman serkkupojan Henrik Ekholmin kanssa. Jakso on jo nyt nähtävissä C Moressa. 

Aki häkeltyy, kun Karin pyytää Akia ottamaan serkkunsa Henrikin asumaan luokseen. Suostuuko Aki pyyntöön?

Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat