Saksalaisyhtiö kiistää tiedot Trumpin aikomuksesta ostaa koronarokote yksinoikeudella Yhdysvalloille
Koronarokotetta kehittävä saksalainen CureVac-yhtiö kiisti tänään tiedot, joiden mukaan Valkoinen talo olisi presidentti Donald Trumpin johdolla pyrkinyt ostamaan rokotteen yksinoikeudella Yhdysvaltoihin.
– CureVac ei ole saanut Yhdysvaltain hallinnolta tai siihen liittyviltä tahoilta tarjousta ennen 2. maaliskuuta pidettyä työryhmän tapaamista, sen aikana tai sen jälkeen. CureVac kiistää lehden esittämät kaikki väitteet, yhtiö tviittasi.
Saksalaislehti Welt Am Sonntag kertoi sunnuntaina Valkoisen talon rokotteen ostoaikeista. Se pohjasi uutisensa nimettömiin hallituslähteisiin.
Uutinen julkaistiin pian sen jälkeen, kun yhtiö oli kertonut toimitusjohtajansa vaihtumisesta. Vanha toimitusjohtaja oli jokin aika sitten tavannut Trumpin ja lääkeyhtiöiden edustajia Washingtonissa.
Eilen yhdysvaltalainen lähde sanoi uutistoimisto AFP:lle, että lehtiartikkeli oli "vahvasti liioiteltu".
Euroopan komissio lupasi maanantaina jopa 80 miljoonaa euroa tukea CureVacille rokotteen kehittämiseksi ja valmistamiseksi.
Uusimmat
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
Lataa lisää