Sairaanhoitajista on jo nyt pulaa

Sairaanhoitajilla riittää nyt kysyntää. Työvoimapulan ennustettiin alkavan parin-kolmen vuoden päästä, mutta jo kuluneena kesänä oli koko maassa vaikeuksia löytää sijaisia.

Hoitajapulaa ennustettiin vasta muutaman vuoden kuluttua. Kulunut kesä osoitti pulan olevan kuitenkin jo totista totta.

- 80 prosenttia erikoisssairaanhoidon organisaatioista on potenut sijaispulaa, joka me tehyssä on tiedetty, mutta työnantaja näyttää yllättyneen tästä käänteestä. Lamavuosien jälkeen ei rekrytoitu riittävästi työntekijöitä siitä seurasi ulkomaille siirtyminen ja tällä hetkellä tehyläisiä on 6 500 ulkomailla töissä, sairaanhoitaja Asko Juuti Tehystä kertoo.

Tehyllä olisi selvät lääkkeet asian korjaamiseen. - Tilanne korjautuu vakinaistamalla sijaiset, korjaamalla heidän palkkaustaan ja yleensäkin meidän palkkaustasoa, joilloin saadaan ulkomailta se koulutettu ammattihenkilöstö takaisin Suomeen, Juuti korostaa.

Työnantajapuoli näkee syyn hoitajapulaan koulutuksessa. - Varmasti tärkein syy on lama-ajan aloituspaikkojen vähentäminen tai lama-ajan jälkeinen paikkojen vähentäminen ja sen jälkeen uusia aloituspaikkoja on saatu lisää niukasti, hallintoylihoitaja Pirkko Valkonen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä kertoo.

Parin viime vuoden aikana aloituspaikkojen määriä on kaksin- jopa kolminkertaistettu. Lääke tehoaa hitaasti, kun koko ajan väkeä jää eläkkeelle.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 08.09.2003).

Lue myös:

    Uusimmat