Sacha Baron Cohen on mestarillinen naamioituja, joka huijaa ketä vain – nämä maailmaa kohauttaneet skandaalit näyttelijä on aiheuttanut

Brittinäyttelijä Sacha Baron Cohen on uransa aikana saanut huijattua useita vaikutusvaltaisiakin ihmisiä.

Lauantaina 27. kesäkuuta Washingtonissa järjestettiin yhdysvaltalaisten oikeistokonservatiivien tilaisuus, jossa äärioikeiston kannattajat osoittivat mieltään koronapandemian tähden asetettuja turva-asetuksia vastaan. Tilaisuus päättyi odottamattomalla tavalla, sillä se joutui erittäin todennäköisesti brittinäyttelijä Sacha Baron Cohenin, 48, toteuttaman pilan kohteeksi. Näyttelijä ei ole itse toistaiseksi kommentoinut tapahtumaa, mutta kansainvälisesti epäillään erittäin vahvasti miehen olleen viikonloppuna maailmaa kohauttaneen välikohtauksen takana. 

Cohen tunnetaan värikkäistä sekä mielipiteitä jakavista fiktiivisistä komediahahmoistaan, joita vuosien varrella on ollut useita, kuten esimerkiksi Ali G sekä Borat. Oikeistokonservatiivien tapahtumassa Cohen suoritti jälleen mitä todennäköisimmin jälleen uuden pilan uudessa hahmossaan: tapahtuman lavalle astelleen farkkuhaalareihin sekä punaiseen paitaan pukeutuneen hahmon, joka esitti rasistisen laulun, jossa puhuttiin muun muassa entisestä demokraattipresidentti Barack Obamasta, demokraattipoliitikko Hillary Clintonista sekä viitattiin koronavirukseen "Wuhan-nuhana". 

Laulun sanoissa ehdotetaan muun muassa, että Obamaan pistettäisiin Wuhan-nuhaa, Clinton heitettäisiin vankilaan ja WHO, eli Maailman terveysjärjestö, "pilkottaisiin, kuten saudit tekevät". 

Absurdin tilanteesta teki se, että tapahtuman järjestäjien epäilyjen mukaan laulajana toiminut Cohen sai vaivatta paikalla olleen yleisön laulamaan kappaletta innostuneena mukana. 

– Valitettavasti tapahtuman järjestäjät joutuivat huijauksen kohteeksi, jonka tarkoituksena oli saattaa tapahtuma huonoon valoon. Epäilemme, että sen takana oli pahamaineinen pila-artisti Sacha Baron Cohen, oikeistoryhmä Oath Keepers kirjoitti Facebookissa, syyttäen tapahtuneesta täysin Cohenia. 

Tapahtuneen näet yllä olevalta videolta.

Tapahtumaa järjestäneen Matt Marshallin mukaan järjestäjien saaneen yhteydenoton "poliittisen toiminnan komitealta", joka tarjoutui sponsoroimaan tapahtumaa: maksamaan lavan, palkkaamaan tuotantoyhtiön sekä varaamaan muutaman esiintyjän tapahtumaan. Marshallin mukaan paikalla ollut turvahenkilöstö oli myös komitean palkkaama. Miehen mukaan tapahtuman järjestäjät pyrkivät katkaisemaan lavan sähköt oletetun Cohenin esityksen ollessa vielä käynnissä, mutta paikalla ollut turvatiimi esti tämän pyrkimyksen. Kun lavalla ollut mikrofoni saatiin mykistettyä, pakenivat niin esiintyjä kuin turvatiimi paikalta ambulanssien kyydissä. 

Paikalla olleen toisen esiintyjän, Olson Bros Band -yhtyeen jäsenen Luke Olsonin mukaan esitys suututti osan yleisössä olleista. 

– Ihmiset suuttuivat luullakseni siksi, että hän sai monet heistä näyttämään typeriltä, koska he lauloivat aluksi mukana. Mutta kun se jatkui, yleisö suuttui ja sitten hän vain pakeni ja hyppäsi ambulanssin perään. Ja vihainen yleisö jahtasi häntä yrittäen estää ambulanssia lähtemästä. 

Ei ensimmäinen kerta

Mikäli kyseessä todella oli Cohen, ei tämä olisi suuri yllätys varmasti kellekään. Näyttelijä on kautta aikojen ajanut itsensä vastaaviin tilanteisiin ja saanut toiminnallaan muun muassa yhdysvaltalaispoliitikkoja päästämään suustaan sellaisia sammakoita, jotka ovat jopa saattaneet johtaa vakaviin seurauksiin. 

Vuonna 2018 julkaistiin Cohenin runsaasti kohinaa herättänyt sarja Who is America?, jonka nimenomaisena ideana oli se, että Cohen pukeutuu erilaisiin valeasuihin ja viilaa yhdysvaltalaispoliitikkoja linssiin. Sarjan toisessa jaksossa nähtiin Georgian osavaltion parlamentissa toimiva rebublikaanipoliitikko Jason Spencer, joka joutui jättämään tehtävänsä jakson julkistuksen jälkeen. Cohen esiintyi anti-terrorismin asiantuntijana ja neuvoi Spenceriä siinä, kuinka puolustautua terroristijärjestö Isisin hyökkääjiä vastaan. 

Jaksossa nähtiin, kuinka Cohen muun muassa kehotti Spenceriä huutamaan loukkaavia ilmaisuja "kiinnittääkseen lähellä olevien ihmisten huomion" sekä laskemaan housunsa alas mahdollisen terroristin lähestyessä, sillä Cohenin esittämän hahmon mukaan "terroristit eivät lähesty puolialastomia ihmisiä homoseksuaaleiksi leimaantumisen pelossa". Spencer toteutti kaikki Cohenin käskyt, eli poliitikko päätyi juoksemaan televisiokameroiden edessä housut nilkoissa huudellen rasistisia ilmauksia. Kolme päivää jakson ilmestymisen jälkeen Spencer jätti tehtävänsä osavaltion parlamentissa. 

Samaista ohjelmaa kuvatessaan Cohen tapasi valeasussaan myös entisen varapresidentin Dick Cheneyn, joka toimi vuosina 2001-2009 presidentti George W. Bushin varapresidenttinä. Kuvausten aikana Cohen sai Cheneyn rustaamaan nimikirjoituksensa "vesikidutussettiin" kameroiden käydessä. 

– Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun olen kirjoittanut nimikirjoitukseni pulloon, jota on käytetty vesikidutuksessa, Cheney toteaa huolettomasti videolla.

 Cohen on kertonut, että juuri ennen haastattelua Cheneyn kanssa hän keskusteli israelilaisen, armeijassa palvelleen henkilön kanssa pyytäen tätä kertomaan kaiken kokemuksistaan palvelusvuosinaan. Myöhemmin keskustellessaan Cheneyn kanssa luomassaan hahmossa, Cohen käytti israelilaissotilaalta kuulemiaan tietoja hyväkseen, käyttäen niitä inspiraationa hahmossaan. 

– Nyt kun mietin asiaa, luulen, että hän (Cheney) oli iloinen ja jopa innoissaan istuessaan samassa huoneessa hahmoni kanssa, koska hahmoni oli tehnyt jotain, mitä hän ei ollut. Hän on määrännyt ihmisiä tapettavaksi, muttei ole koskaan tappanut ketään oman kätensä kautta. Hänen mielessään olin mies, joka oli tappanut paljon ihmisiä, Cohen pohti jakson ilmestyttyä. 

– Luulen, että hän oli vähän ihastunut minuun, ihastunut hahmooni. 

Myös Suomi pääsi esille samassa ohjelmassa, kun Cohen esitti olevansa suomalainen tubettaja Ladislas Kekkonen, nimimerkiltään OMGWhizzBoy. Tätä hahmoa esittäessään Cohen haastatteli entistä seriffiä Joe Arpaioa, joka tunnetaan muun muassa presidentti Barack Obaman syntyperän tutkimisesta. Haastattelun aikana Cohen kysyi Arpaiolta, suostuisiko tämä presidentti Donald Trumpin ehdottamaan suuseksiin. 

– Joutuisin ehkä sanomaan kyllä, Arpaio vastasi. 

Paljastanut myös muita epäkohtia

Sen lisäksi, että Cohen on saanut ajettua poliitikot tilanteisiin, joissa he ovat toteuttaneet kyseenalaisia tekoja, Cohen törmäsi Who is America? -sarjaa kuvatessaan Las Vegasissa uskomattomaan tilanteeseen, jonka materiaalit ohjelman työryhmä lähetti Yhdysvaltojen keskusrikospoliisi FBI:n tutkittavaksi. 

Tuolloin Cohen esiintyi italialaisena playboyna Gio Monaldona ja ajautui hahmonsa kanssa keskelle järkyttävää keskustelua hotellin vastaanottovirkailijan kanssa. Kuvaukset tapahtuivat Cohenin mukaan samoihin aikoihin, kun kymmenet naiset syyttivät elokuvamoguli Harvey Weinsteiniä seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä raiskauksista, mikä sai aikaan kansainvälisen MeToo-liikkeen. Cohenin mukaan kuvausryhmä halusi testata, kuinka helposti vastaavaa voi tehdä jäämättä kiinni tai olla vastaamatta rikoksen seurauksista. Kohteeksi valikoitui hotellin vastaanottovirkailija, jolta Gio Monaldo alkoi kysellä järkyttävästä aiheesta.

– Haastattelun aikana väitin, että Gio on käyttänyt hyväkseen kahdeksanvuotiasta poikaa. Ymmärrättehän, tämä on todella äärimmäistä komediaa ja luulimme, että tämä tyyppi poistuisi paikalta. Sen sijaan vastaanottovirkailija pysyi huoneessa ja jatkoin näin: "Kuule, sinun on autettava minua pääsemään eroon ongelmasta", Cohen kertoi tapahtuneen jälkeen. 

Cohenin mukaan sen sijaan, että vastaanottovirkailija olisi poistunut paikalta, tämä tarjosi Gio Monaldolle yhteystietoja, joiden avulla hän saisi järjestettyä itselleen "treffit alaikäisen kanssa". Cohenin mukaan vastaanottovirkailija myös tarjosi Gio Monaldolle neuvoja sen suhteen, kuinka lapsi pidettäisiin hiljaisena tapahtuneen jälkeen. 

Näyttelijä kertoi kuvausryhmän toimittaneen kaikki materiaalit tilanteesta välittömästi keskusrikospoliisi FBI:lle, joka ei kuitenkaan Cohenin mukaan vienyt asiaa eteenpäin. 

– Ajattelimme, että kenties Las Vegasissa toimii pedofiilirinki, jonka toiminta perustuu varakkaisiin miehiin. 

Lue myös:

    Uusimmat