Suomen Aino-Kaisa Saarinen voitti perinteisen hiihtotavan 30 kilometrin maailmancupin kilpailun Oslon Holmenkollenilla lauantaina. Voitto oli Saariselle uran ensimmäinen maailmancupissa.
- Oli se liikuttava hetki, Saarinen kertasi onnenkyyneliin puhkeamistaan voiton varmistuttua.
- Olen tällä kaudella odottanut, että se voitto tulisi. Todella hienoa, että se tuli, ja varsinkin täällä. Tämä on ollut yksi unelmistani. Olen todella onnellinen, Saarinen hehkutti.
Saarisen taktiikkana oli aloittaa kovaa ja yrittää vain pitää vauhti kovana koko ajan. Taktiikka onnistui varsin hyvin.
- Uskoin alusta asti voittoon, vaikka en saanutkaan kovin hyvin tietoja muista kisan aikana, Saarinen väitti.
Virpi Kuitunen sijoittui toiseksi 30,6 sekuntia Saarista hitaampana. Riitta-Liisa Roponen oli viides 1.32,2 minuutin erolla kärkeen. Pirjo Manninen ylsi 29:nneksi hävittyään voittajalle yli kuusi ja puoli minuuttia.
Saarisella selkeä taktiikka
Saarisella oli 12,5 ja 16,7 kilometrin lenkeillä käytyyn kilpailuun selkeä taktiikka:
- Lähdin sillä asenteella, että kaikki tai ei mitään. Lähdin alusta asti hiihtämään omaa kovaa hiihtoa ja ajattelin, että jos katkeaa, sitten katkeaa, Saarinen kertoi ja naurahti oikeastaan alusta asti uskoneensa voittoon.
Saarinen nakutti kärkiaikoja väliaikapisteille alusta lähtien ja johti jo 19,5 kilometrissä lähintä uhkaajaansa Saksan Claudia Künzel-Nystadia 47,7 sekunnilla.
- Petran (Majdic) selkä oli hyvä. Yritin pitää sen näkyvissä, mutta en ihan siihen pystynyt, Saarinen kuvasi kilpailuaan 1,5 minuuttia aiemmin startanneen Majdicin kanssa.
Hollolalainen johti Majdicia 19,5 kilometrin kohdalla 1.16,3, mutta slovenialainen sai lopulta kurottua eron 48,6 sekuntiin.
Palkintojenjaon jälkeen Saarisella oli mieluinen velvollisuus, kun hän pääsi tapaamaan Norjan kuningas Haraldia.
