Sää teki tepposet aamuliikenteelle – onnettomuuksia useilla paikkakunnilla

Tiistaina alkuillasta alkanut ja yön yli jatkunut lumisade vaikeutti aamuliikennettä monin paikoin.

Aamun aikana on raportoitu lukuisia liikenneonnettomuuksista ympäri Suomen, erityisesti maan eteläisessä osassa.

Onnettomuudet ovat ruuhkauttaneet liikennettä varsinkin Helsingissä.

Helsingin Sanomat kertoi aamulla, että Helsingin Itäväylä ruuhkautui täysin Junatiellä tapahtuneen nokkakolarin vuoksi. Onnettomuudessa ei loukkaantunut kukaan Helsingin pelastuslaitos kertoi HS:lle. 

Myös MTV Uutisten toimittaja Juho Lauri kertoo toimitukseen tullessaan Itäväylän olleen aivan tukkeessa.

Tilannehuone-palvelun mukaan liikenneonnettomuuksia on tapahtunut ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Raahe, Loviisi, Nurmijärvi, Äänekoski, Lempäälä, Helsinki, Espoo, Lahti, Raisio, Kuopio, Orivesi, Närpiö, Nurmes, Harjavalta ja Turku. 

Ajokeli todella kehno 

Ajokeli on aamulla huono etenkin Etelä- ja Länsi-Suomen alueella lumisateiden ja pöllyävän lumen takia, kertoo liikenneoperaattori Kirsi Salokanto Fintrafficin tieliikennekeskuksesta. Paikoin ajokeli on erittäin huono. 

Myös näkyvyys on ollut ajoittain erittäin huono pöllyävän lumen takia. Lumi on saattanut myös muodostaa lumidyynejä, joista voi olla haittaa liikenteelle. Lumisateet alkavat heiketä illalla.

Fintraffic varoittaa huonosta ajokelistä myös maan keskiosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Lauhtunut sää ja jäätävät sateet voivat paikoin heikentää ajokeliä entisestään. Jäätäviä sateita saattaa tulla keskiviikon aikana ainakin maan etelä- ja kaakkoisosissa.

– Ajokelissä on tänään monenlaista hankaluutta. Ajokeliin nähden liikenne on sujunut tosi hyvin, eikä mitään isompia onnettomuuksia ole tullut meidän tietoomme, sanoo Salokanto STT:lle puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Etenkin sivuteillä lumisateet voivat vaikeuttaa liikennettä, koska tuulen mukana tuleva lumi voi kerääntyä tiettyihin paikkoihin. Ensin hoidettavilla pääteillä tilanteen pitäisi olla sivuteitä parempi.

Päivän mittaan ajokeli huononee lumisateiden takia myös maan itäosissa. Lapissa on keskiviikkona normaali talvikeli.

Lue myös:

    Uusimmat