Christer Lybäck on tuomittu rikollinen. Hän on ryöstänyt ja pahoinpidellyt ihmisiä. Häntä on hyväksikäytetty ja raiskattu. Hän on istunut vankilan eristyssellissä ja väitellyt lääketieteen tohtoriksi. Nyt arvostettuna kirurgina Christer tuntee korjaavansa sitä, mitä joskus rikkoi.
– Jos joku ei antanut rahoja, sitä vedettiin turpaan. Jos joku aukoi päätään, sitä vedettiin turpaan. Jos joku makasi maassa huutaen ja itkien "älä hakkaa enää", lopetettiin.
Christer Lybäck kertoo nuoruudestaan rikollisporukoissa äänenkään värähtämättä.
– Tunsin hyvin usein, että tämä on väärin eikä näin saa tehdä. En tykännyt väkivallasta väkivallan takia tai käynyt potkimassa mummoja, mutta silloisessa elämäntavassani tietyt syyt ja perusteet mielestäni oikeuttivat tekoni.
– Hakkasin ihmisiltä nenät auki ja silmät umpeen. Ja niin hakattiin minultakin.
Isän kuolema vei alamäkeen
Christerin elämä lähti alamäkeen 9-vuotiaana, kun hänen isänsä kuoli sydäninfarktiin.
– En silti halua syyttää tapahtumaa mistään tai asettaa sitä itseni ulkopuolelle, Christer sanoo.
Christer tuntee monia yhtä lailla vaikean nuoruuden ja rikoskierteen läpikäyneitä ihmisiä.
– Taustalta löytyy poikkeuksetta kuolemia, eroja, väkivaltaa ja päihdeongelmia. Harvoin oikein tasapainoisesta perheestä tulee sellaista nuorta, joka minustakin tuli.
Näpistelystä ryöstöihin
Christer alkoi käyttää päihteitä isänsä kuoleman jälkeen. 12-vuotiaana hän oli viikon pituisine juomaputkineen jo pahasti alkoholiongelmainen. Pian kuvioihin tulivat pikkurikokset.
– Aluksi näpistelin kaupoista. Kun sain äidiltä rahaa maitokaupassa käymiseen, varastinkin tarvikkeet ja pidin kolikot itselläni. Keksin mitä vain, millä sai fyrkkaa, Christer kertoo.
Christer alkoi murtautua vinteille ja kauppoihin sekä ryöstää ihmisiä kaduilla.
– Pikkuhiljaa teoista tuli yhä pahempia ja väkivaltaisempia.
Pedofiilit hyväksikäyttivät
Kaduilla pyöri Christeriä pahempiakin pahiksia.
– En minä sitä silloin tajunnut, mutta nuo meitä kaduilla jaaganneet miehet olivat pedofiilejä. Sinänsä he olivat ihan kilttejä – tapasimme heitä, koska he antoivat meille rahaa ja viinaa. Emme kokeneet, että meitä olisi käytetty hyväksi, koska kuvittelimme itse käyttävämme heitä hyväksi, Christer selittää.
– Vasta aikuisena ymmärsin, kuinka rankasti meitä oli kohdeltu. Olimme tavallaan heidän lapsiprostituoitujaan.
Toinen vanki raiskasi
Kun Christer täytti 15, hän joutui Outamon poikakotiin ja alkoi saada tuomioita teoistaan.
– Varastin erityisen paljon autoja, koska tykkäsin ajaa niitä. Datsun Bluebirdit olivat suosikkejani. Parin ehdollisen tuomion jälkeen päädyin 16-vuotiaana vankilan sisään.
Junamatkalla Köyliön varavankilaan vanhempi vanki raiskasi Christerin.
– Se herätti vuosia kestäneen katkeruuden, vihan ja kostonhalun. Päätin, että noin minua ei enää kohdella.
Joutui eristyksiin
Seuraavista kymmenestä vuodesta Christer istui seitsemän vankilassa. Kaikki tuomiot tulivat pahoinpitelyistä, tappeluista ja ryöstöistä.
Christer pyöritteli päässään kostofantasioita. Jossain vaiheessa hän ei enää tullut toimeen telkien sisälläkään.
– Aloin käyttäytyä todella huonosti: auoin päätäni, tappelin enkä sopeutunut mihinkään.
Christer eristettiin Helsingin keskusvankilassa niin sanottuun karhukoppiin.
– Se oli tyly maailma. Koppi sijaitsi maan alla, ja päivänvaloa tuli sisään vain hieman maan tasalla olleesta ikkunasta. Seinään oli pultattu pöytä sekä paksu puulevy punkaksi. Mitään irtotavaraa ei ollut, Christer sanoo.
Rakastuminen avasi silmiä
Christer alkoi lukea vankilassa itsekseen muun muassa psykologista kirjallisuutta. Ryhdistäydyttyään hän kävi vankilassa keskikoulunkin.
– Minulle alkoi tulla päähän muitakin ajatuksia. Halusin vakavasti toisenlaisen elämän.
Ennen viimeisen vankilatuomionsa alkamista Christer oli vähän aikaa vapaana. Silloin hän tapasi Annen, tulevan vaimonsa sekä poikiensa äidin.
– Rakastuin häneen. Hän oli sellainen haaveiden nainen, jota moni linnakundi kaavailee itsensä pelastajaksi.
Ei Anne kuitenkaan Christeriä pelastanut.
– Minut pelasti se, että löysin oman pohjani. Sydämeni murtui. Anne oli yhtenä tekijänä avaamassa silmiäni ja rikkomassa muuria toisenlaiseen elämään.
Päihteettömyys pelasti
Ongelma, joka Christerin piti toisenlaisen elämän saavuttaakseen selättää, oli alkoholi.
– Siitä johtuivat kaikki vaikeuteni lapsuudesta lähtien. Tiesin, että kun saisin päihteiden käyttöni kuriin, minun ei todennäköisesti enää ikinä tarvitsisi palata viettämään samanlaista elämää kuin aikaisemmin.
Christer pääsi vankilassa vertaistukiryhmään, jollaisissa hän käy edelleen.
– En ole tarvinnut mitään muuta ulkopuolista terapiaa. Vertaistukiryhmässä käydään läpi koko elämä ja eheydytään. Nyt vietän hyvää ja tasapainoista elämää, johon eivät kuulu päihteet.
Lääkäriksi ja irti salaisuuksista
Christer on nykyään Klinikka22:n urheiluklinikan ylilääkäri, lääketieteen tohtori, kirurgi ja ortopedi.
Hän kertoi taustastaan hyvälle ystävälleen ja klinikan johtajalle Jan Lassukselle vasta, kun tämä pyysi häntä osakkaaksi 2000-luvulla.
– Kertominen ei pelottanut minua: kun aikoinaan pääsin kiinni uuteen elämään, olin valmis kohtaamaan kaikki mahdolliset menneisyydestäni tulevat ongelmat. Lisäksi olin viettänyt niin sanottua kunnollista elämää jo pitkään. Halusin kertoa ystävälleni, millaisen ihmisen kanssa hän on tekemisissä.
Omille lapsilleen Christer kertoi taustastaan, kun he olivat 10–12-vuotiaita.
– Silloin he olivat riittävän vanhoja ymmärtämään ja käsittelemään asian. He suhtautuivat siihen hyvin mutkattomasti.
Monet Christerin kavereista eivät ole kertoneet jälkikasvulleen menneisyydestään.
– En voi ymmärtää sellaista. Mielestäni jokaisen itseäni lähelle tulevan ihmisen täytyy todella tuntea minut. On väärin ja noloa, jos he kuulevat taustastani jostain muualta.
Luottamus kasvoi
Nyt Christerin tarinan tietävät muutkin kuin läheiset. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen tehtiin hänestä juttu muutama vuosi sitten.
– Totta kai minua pelotti, miten julkisuuteen tulo vaikuttaisi työhöni. Lääkärin työ on hyvin herkkää ja ihmiset tarkkoja siitä, kenelle menevät sairauksiaan hoidattamaan.
Epäilyt osoittautuivat turhiksi.
– Olen saanut käsittämättömän paljon positiivista palautetta. Vähän väliä joku kertoo kuulleensa tarinastani ja halunneensa siksi juuri minun hoitooni. Eräs potilas sanoi, että "kun sinulla on tuollainen tausta, niin sinuun voi ainakin luottaa!".
– Pelkäsin, että menetän luottamuksen, mutta olenkin saanut sitä lisää. Nyt tavoitteenani on oppia yhä enemmän, kasvaa ihmisenä ja olla hyvä lääkäri potilailleni, Christer sanoo.
Ammatin kautta anteeksiantoa
Näinä päivinä Christer menee käymään Outamon poikakodissa – samassa paikassa, jossa hän itse asui vähän aikaa rikkinäisenä 15-vuotiaana.
– Koulun rehtori otti yhteyttä luettuaan minusta kirjoitettuja juttuja. Hän oli hyvin otettu tarinastani. Menen heidän joulujuhlaansa juttelemaan nuorille.
Christer on päässyt pitkälle poikakoti- ja vankila-ajoista. Hän ei enää hakkaa ihmisiä vaan kursii heitä kasaan.
– Minusta tuntuu, että olen saanut ammattini kautta anteeksiantoa myös kaikista niistä omista pahoista teoista, joita aikoinaan tein.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Entinen rikollinen kertoo: En välitä maineestani
Nimi on rikolliselle enne? Dickman irstaili puistossa, poliisi etsii Ääliötä
"Tyttäreni paljastui narkomaaniksi"
Velkataakka vei Samin asunnottomaksi alle 20-vuotiaana
Poliisi: Joimme rikollisten tarjoamat pullakahvit, sitten veimme heidät laitokselle