Krista Tervo heitti moukarin EM-karsinnassa viimeisellään yli 70 metrin ja lunasti paikan keskiviikon finaalissa.
Lue myös: Selkävaivoista kärsinyt Krista Tervo raotti tilannettaan – "Ei ole optimi"
Tervon edellisestä kilpailusta ennen karsintaa oli selkävaivojen vuoksi kulunut lähes kuukausi. Euroopan tilaston kärkipaikkaa alkukaudesta heittämällään Suomen ennätyksellä nimissään pitävän Tervon kunto oli arvoitus niin yleisölle kuin urheilijalle itselleen.
Karsintaraja Birminghamissa oli asetettu 71,50 metriin, ja Tervon ensimmäinen kantoi lukemiin 67,59. Toinen heitto jäi häkkiin, joten kaikki oli viimeisen varassa.
Tervo kuitenkin selvitti painepaikan kunnialla, ja 70,42-metrinen heitto riitti lopulta finaaliin.
– Ei nyt ehkä sellainen suunnitelmien mukainen, mutta toisaalta ihan ok. Tässä kohtaa teki ehkä hyvääkin saada vähän tuntumaa, että sai useamman heiton. Ei sillä tavalla haittaa, Tervo kertasi MTV Urheilulle.
– Siihen nähden aika hyvin, että viikko sitten olin vielä aika epävarma, että pystynkö edes lähtemään kisoihin. Tästä eteenpäin kaikki on plussaa. Mutta silti tavoittelen edelleen mitaleille. Kaikki peliin.
Tervo arveli kuukauden kilpailutauon näkyneen päivän fyysisessä vireessä.
– Mutta tänään tuntui tosi hyvältä kroppa.
Viimeinen karsintaheitto jätti positiivisen fiiliksen finaalia ajatellen.
– Meni vielä verkon kautta, niin siinä oli potentiaalia pidempäänkin heittoon. Siinä tuntui jo vähän omalta itseltä.
