Norjan entinen 400 metrin aitojen ennätysmies Atle McAdam on kuollut.
Atle McAdam, 49, törmäsi polkupyörällä autoon Norjan Nordre Follossa perjantaina. Osana suurempaa pyöräilijäjoukkoa polkenut norjalainen yleisurheilusuuruus menetti henkensä onnettomuuden seurauksena.
McAdam teki vuonna 2003 Norjan ennätyksen 400 metrin aidoissa ajalla 50,67. Maan rekordi pysyi Norjan mestaruuksia voittaneella miehellä kymmenen vuoden ajan.
400 metrin nykyinen maailmanennätysmies, McAdamilta oppia saanut Norjan supertähti Karsten Warholm, 30, luonnehtii kuolinuutista todella kamalaksi ja traagiseksi.
– Ensin sitä ajattelee itseään ja sitä, että tulee kaipaamaan tätä ihmistä. Sitten alkaa ajatella hänen perhettään ja ystäviään. Hän merkitsi niin paljon niin monille ihmisille, Warholm sanoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Warholmin valmentaja Leif Olav Alnes luotsasi aiemmin McAdamia. Warholm ja muut samassa valmennusryhmässä olevat ystävystyivät ajan saatossa McAdamin kanssa.
– Voi sanoa, että hänestä tuli viimeisten kolmen–neljän aikana meidän apuvalmentajamme.
McAdam oli Warholmin mukaan äärimmäisen lojaali ja aina valmis auttamaan. Hän hoiti ME-miehen mukaan aina tehtävänsä, olipa häntä pyydetty tai ei.
– Hän on meille korvaamaton, koska hänen seurassaan oli niin hyvä olla.

