Ruotsissa ensimmäinen sairastapaus muuntautuneesta koronaviruksesta

Koronavirus on muuntautunut jo lukemattomia kertoja – mitä uutta maailman virologit ovat oppineet? 5:48
Koronavirus on muuntautunut jo lukemattomia kertoja – mitä uutta maailman virologit ovat oppineet?

Ruotsissa on havaittu ensimmäistä kertaa koronaviruksen uusi, aiempaa tarttuvampi muunnos, kertoo Ruotsin kansanterveysviranomainen.

Terveysviranomaiset kertoivat lehdistötilaisuudessa, että ensimmäinen Britanniassa havaitun virusmuunnoksen tartunta varmistettiin Ruotsissa Södermanlandin läänissä Tukholman lounaispuolella. Heidän mukaansa uuden virusmuunnoksen leviäminen Ruotsiin ei ollut yllättävää.

Tartunta havaittiin ihmisellä, joka oli matkannut Britanniasta Ruotsiin juhlimaan joulua perheensä kanssa. Muut perheenjäsenet ovat saaneet negatiivisen testituloksen.

Terveysviranomaisen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että uusi virusmuunnos olisi päässyt leviämään muualle Ruotsissa. Heidän mukaansa uuden muunnoksen löytäminen Ruotsista ei vaikuta myöskään rokotussuunnitelmiin.

Terveysviranomainen jatkaa tutkimuksia selvittääkseen, onko Ruotsissa muitakin tartuntoja uudesta virusmuunnoksesta. Se kehottaa kaikkia Britanniasta kahden viime viikon aikana saapuneita eristäytymään ainakin viikoksi ja testaamaan itsensä. Myös Britanniasta saapuneiden perheenjäseniä pyydetään eristäytymään, kunnes testitulos on valmistunut.

Lue myös:

    Uusimmat