Mainos

Ruotsin Perssonin suosio nousussa

Ruotsin pääministeri Göran Persson kiertää vaalien alla maataan olemukseltaan täysin uudistuneena. Aikaisemmin happamaksi kunnallispoliitikoksi haukuttu Persson on muuttunut mukavaksi, kansainväliseksi ja suosituksi.

Vielä pari vuotta sitten Persson oli hapan. Edelliset vaalit menivät huonosti ja Ruotsin sosiaalidemokraatisen poulueen puoluejohtajaa moitittiin. Sidneyn olympiakisojen aikoihin tapahtui kuitenkin muutos. Pääministeristä kuoriutui mukava mies. Persson käytti myös hyväkseen Ruotsin EU-puheenjohtajuuden viime vuonna ja hänestä tuli myös kansainvälinen valtiomies. Nyt häneen luottavat omien lisäksi muidenkin puolueiden kannattajat.

Persson paljasti Eskilstunassa menestyksen salaisuuden Maijo Kuusikoskelle.

- Yksi asia. Sinun pitää lähteä ulos tapaamaan ihmisiä. Ja sinun pitää kertoa, mitä tunnet. Puhu tunteistasi ja innostuksestasi. Ihmiset äänestävät poliitikkoa, joka tuntuu siltä, että hän uskoo johonkin, Persson kuvaili.

Vaalikmapanjassa Perssonin puhuisi mieluiten lapsiperheistä ja huumeiden vastaisesta taistelusta, mutta oikeisto on nostanut vaaliteemaksi maahanmuuttopolitiikan.

- Toistaiseksi se on pysynyt raameissa. Se ei ole ollut ruokotonta. Mutta on olemassa riski, että oikeistossa aletaan käyttää hyväksi muukalaispelkoa, Persson sanoi.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 23.08.2002)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.