Roope Salmiselle tuomio pakottamisesta seksuaaliseen tekoon – humalainen uhri havahtui, kun housuja nyittiin pois päältä

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa juontajana ja muusikkona tunnetun Roope Salmisen seksuaalirikostapauksessa.

Syyttäjä vaati Salmiselle sakkorangaistusta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Käräjäoikeus tuomitsi Salmisen maksamaan 70 päiväsakkoa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hänen tuloillaan sakkorangaistuksen määrä on 2 380 euroa. Lisäksi hänen tulee maksaa uhrille kärsimyskorvauksia 1 000 euroa ja todistelukustannuksia noin 360 euroa.

Salminen itse kiisti syytteen ja on tuomionannon jälkeen kertonut sosiaalisessa mediassa valittavansa tuomiosta. Tuomio ei siis ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Uhri vahvassa humalassa

Rikos tapahtui Helsingissä elokuussa vuonna 2015.

Tuomiolauselman mukaan Salminen oli käyttänyt hyväkseen uhrin päihtymystilaa, jossa nainen oli kykenemätön puolustamaan itseään.

Tekoa ennen Salminen oli ollut naisen kanssa ravintolassa, josta oli poistuttu porukalla naisen asunnolle.

Uhri kertoi olleensa vahvassa humalatilassa.

Kotiin päästyään nainen ei ollut enää kyennyt kommunikoimaan muiden kanssa. Hänen mukaansa Salminen oli seissyt asunnon eteisessä, joten nainen luuli hänen tekevän lähtöä asunnosta.

Ystävä oli auttanut naisen nukkumaan ja vaihtanut hänelle toiset vaatteet ylleen.

Seuraavaksi nainen muistaa havahtuneensa sängyssä ollessaan siihen, kun joku riisuu hänen vaatteitaan ja käskee ottamaan housut pois.

Nainen yritti jatkaa uniaan eikä muista vastanneensa Salmisen puheisiin.

"Aika lähteä"

Ystävä oli tullut sanomaan Salmiselle, että hänen on aika lähteä asunnosta.

Nainen havahtui ja huomasi, että laulaja oli hänen vieressään "lusikka-asennossa" ilman housuja. Kun hän havahtui myöhemmin uudestaan, laulaja oli sängyllä vieressä edelleen. 

Aiempaa flirttailua heidän välillään ei naisen mukaan ollut aiemmin ollut.

Uhrin vanhemmat olivat tulleet myöhemmin asunnolle ja vieneet hänet lääkäriin. Uhri oli viestittänyt Salmiselle, kertonut hyväksikäytetystä olostaan ja siitä, miten toimintakyvyttömässä tilassa hän oli ollut.

Kaksikko oli tavannut kasvotusten, jotta asiaa voitaisiin käydä läpi paremmin. Hän oli ihmetellyt viestejä, joita oli Salmiselta saanut tapauksen jälkeen. 

Nainen oli selventänyt Salmiselle, millaisessa humalassa hän oli ollut. Laulaja puolestaan oli käsittänyt, että "heillä oli ollut hauskaa".

Kun uhri kertoi hyväksikäytetystä olostaan, Salminen oli uhrin mukaan suuttunut, käyttäytynyt uhkaavasti ja poistunut paikalta.

Pyysi vaikenemista

Uhri pyysi, ettei Salminen kertoisi tapauksesta yhteisille ystäville. Hän ehdotti, että asia unohdettaisiin.

Uhri oli kertomansa mukaan ollut Salmisen kanssa tekemisissä tapahtuman jälkeenkin, mutta hän ei ollut erityisesti miehen seuraan hakeutunut.

Nainen koki tapahtuneesta ahdistusta, mutta yritti jatkaa elämäänsä. Hän sai paniikkikohtauksia ja joutui välillä laittamaan opintonsa tauolle. Maaliskuussa 2018 nainen päätti tehdä rikosilmoituksen, koska halusi selvittää asian. 

Oikeus piti asianomistajan kertomusta uskottavana. Näyttöä löytyi myös kahden todistajan kertomuksista.

– Asiassa ei ole käynyt ilmi, että asianomistajalla olisi jotain syitä valehdella tapahtuneesta, tuomiolauselmassa todetaan.

Oikeuden mukaan Salmisen kertomus tapahtuneesta on puolestaan ollut paikoitellen niukka ja sekava.

*Päivitys kello 10.28: Täsmennetty aikamuotoja jutusta. Tapahtumat eivät rajoittuneet yöaikaan.

Lue myös:

    Uusimmat