Elokuvaan lisättiin alastonkohtaus vain kaksi viikkoa ennen kuvauksia Salmisen omasta toiveesta.
Järvenpäässä kuvataan parhaillaan suomalaista Lunastajat-elokuvaa. Kyseessä on yhteen omakotitaloon sijoittuva tarantinomainen trilleri.
Yksi elokuvan pääroolin näyttelijä on juontajan roolistakin tuttu Roope Salminen. Hän kertoo MTV Uutisille, miten valmistautui elokuvassa nähtävään alastonkohtaukseen.
– Olen ottanut tähän tällaisen pienen nesteenpoiston. Olen ollut hallitussa nestehukkatilassa nyt muutaman päivän. Aivot eivät sen takia toimi ihan täydellisesti, mies kertoo.
Salminen jakoi Instagramissa kuvan paljaasta nestehukan näännyttämästä vartalostaan. Otoksessa hän työntää lastenvaunuja.
Lue myös: Ex-Salkkarit-tähti Ilona Chevakova uudesta urastaan: "On vähän sellainen olo, että olen pettänyt Salkkarit-faneja"
Seuraavana päivänä Salminen jakoi toisen kuvan, jonka yhteydessä hän halusi avata vaarallisen dieettinsä taustoja alastonkohtausta varten.
