Romanian lintuflunssasta ei välitöntä uhkaa

Lintuinfluenssa on rantautunut Etelä-Eurooppaan. Romanian löydös ei asiantuntijan mukaan aiheuta uhkaa Suomelle.

Suomalaisasiantuntijan mukaan Romaniasta löydetty lintuinfluenssa ei aiheuta Suomessa välitöntä uhkaa.

Terveydenhuoltoeläinlääkäri Sanna Sainmaa Suomen siipikarjaliitosta sanoo, että Suomeen on saatava Romanian tapauksesta lisätietoja.

- Täytyisi tietää kuinka laajalle se on siellä levinnyt ja varmaan jatkossa tutkitaan myös Romanian luonnonlintujen tilannetta. Täytyy esimerkiksi kevätaikana miettiä muuttolintujen muuttoreittejä, sainmaa sanoo.

Sainmaa muistuttaa myös, että Hollannista vuonna 2003 löydetty lintuinfluenssa saatiin taltutettua eikä sekään aiheuttanut uhkaa Suomelle.

Suomen maa- ja metsätalousministeriö vahvisti aamulla Romanian influenssalöydöksen. Tyypistä ei vielä ole tietoa.

Valmius hyvä

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja sekä peruspalveluministeri Liisa Hyssälä vakuuttavat, että EU:n ja Suomen valmius lintuinfluenssan varalle on hyvä. EU kieltää siipikarjatuotteiden tuonnin kaikilta lintu-influenssa-alueilta ja Romanialle annetaan kaikki apu ja tieto, jotta tauti voidaan eliminoida heti, sanoo Korkeaoja.

-Vielä ei tiedetä, onko Romanian virus ihmisiin tarttuvaa. Vaikka näin olisikin, se ei ole vielä merkki kulkutaudista, keskustaministerit muistuttavat verkkolehti Apilassa.

Lintuinfluenssaviruksen ei ole vielä missään todettu tarttuvan ihmisestä toiseen. Nykyisin löydetyistä viruksista suurin osa on ihmisiin heikosti tarttuvaa tyyppiä ja kaikki eivät tartu ollenkaan.

Hyssälä kiittelee myös sitä, että Suomessa saatiin nopeasti lisäbudjettiin rahat rokotetta varten.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 13.10.2005)

Lue myös:

    Uusimmat