Robin Williamsin viimeisistä päivistä paljastui uusia yksityiskohtia: "Hän itki sylissäni"

Vuonna 2014 kuolleen näyttelijä Robin Williamsin viimeisistä päivistä on saatu uutta tietoa.

Rakastettu koomikko ja näyttelijä Robin Williams kärsi ennen kuolemaansa vaikeista muistiongelmista ja neurologisista oireista. Williamsin viimeisten päivien tapahtumia valotetaan Dave Itzkoffin uudessa elämäkerrassa. Robin-kirjaa varten on haastateltu useita Williamsin läheisiä ystäviä, jotka kertovat tämän henkilökohtaisista ongelmista ja kulissien takaisista vaikeuksista.

Williams kärsi muistiongelmista, joiden vuoksi hän unohti vuorosanojaan. Vasta ruumiinavauksessa selvisi, että hänellä oli parantumaton ja dementiaa aiheuttava Lewyn kappale -tauti.

Meikkitaiteilija Cheri Minns kertoi New York Postille, että Williams murtui kesken Night at the Museum – Haudan salaisuus -elokuvan kuvausten.

– Hän itki sylissäni jokaisen päivän päätteksi. Se oli kamalaa.

Minns sanoi kokeneensa, ettei hänellä ollut kykyä käsitellä sitä, mitä Williamsille oli tapahtumassa.

Toukokuussa 2014 Williamsilla todettiin Parkinsonin tauti.

Williamsin kolmas vaimo Susan Scheider on kertonut, että näyttelijä kärsi monenlaisista oireista.

– Hän käveli hitaasti ja laahustaen. Hän vihasi sitä, ettei löytänyt haluamiaan sanoja keskustelussa.

Scheiderin mukaan Williams kärsi myös unettomuudesta. Lisäksi hänellä alkoi olla vaikeuksia etäisyyden ja syvyyden arvioinnissa, mikä lisäsi hänen hämmennystään.

Robin Williams menehtyi elokuussa 2014. Hän oli kuollessaan 63-vuotias.

Lähde: Mirror

Lue myös:

    Uusimmat