Ihmetys oli suuri, kun Tuukkasen perheen Karkki-koira synnytti vihreän koiranpennun Hirvensalmella.
Ritva Tuukkasen pyreneittenkoira Karkki synnytti 26.7.2025 kello 14.30 vaaleanvihreän tyttöpennun Hirvensalmella.
– Oli ihmettä kerrakseen, kun toisena pentuna syntyi tällainen oudon värinen ipana, Tuukkanen kertoo.
Tuukkanen ihmetteli pennun turkin mintunvihreää väriä ja yritti ensin pestä pennun turkista väriä pois. Vihreä väri ei kuitenkaan pestessä lähtenyt minnekään. Tuukkasen mukaan väri päinvastoin kirkastui.
– Kauhuissani huikkasin miestäni katsomaan ja mietin, että ei tämä voi olla totta, Tuukkanen kertaa tapahtumia.
Vihreä koiranpentu vaikutti kuitenkin muutoin normaalilta ja hakeutui emon imetettäväksi. Kokeneelle koiranhoitajalle pennussa ei herättänyt huolta mikään muu kuin sen poikkeuksellinen väri.
Utelias ja innokas kiipeilijä
Pentueeseen syntyi yhteensä 13 pentua, joista yhdeksän jäi henkiin. Innokas isäkoira Onni pyrki kovasti mukaan synnytykseen. Lopulta Tuukkanen joutui laittamaan pesukoneen oven eteen, jottei koheltava Onni-isä häiritsisi synnytystä.
Mintunvihreän sävyinen koiranpentu on sittemmin saanut nimekseen Minttu. Hän on Tuukkasen mukaan hyvin utelias ja innokas kiipeilijä.
– Lähetin Mintusta kuvan pitkäaikaiselle ystävälleni ja hän heti varasi Mintun pentueesta itselleen, Tuukkanen iloitsee.
Tuukkanen etsi netistä selitystä koiranpennun turkin vihreälle värille ja löysi tiedon, että väri on voinut tulla turkkiin kohdussa.
CNN kertoo eräästä vihreänä syntyneestä koiranpennusta kertovassa jutussaan vuodelta 2017 mahdollisen selityksen vihreälle sävylle: näin voi tapahtua, kun vaaleaturkkinen koiranpentu joutuu kosketuksiin sapen vihreän pigmentin, biliverdiinin, kanssa.
Uutiskanavan mukaan pigmentti värjää koiran turkin kohdussa. Väri myös haalenee pois ajan myötä.