Rikostoimittajan kommentti: Kuopion kouluisku muutti uhrien ja omaisten elämät lopullisesti – paljastavinta oli sana, jonka murhaaja jätti sanomatta

4:48
Katso videolta MTV Uutisten toimittajan raportti: Miekkahyökkäyksen uhrin äiti kirjoitti riipaisevan kirjeen oikeudelle: ”Elämän synkin päivä”

Pohjois-Savon käräjäoikeudessa päättyi tällä viikolla Kuopion viime syksyisen kouluhyökkäyksen käsittely. Oikeus antaa tuomionsa marraskuussa. Oikeudenkäynti oli raskasta kuultavaa, koska viimeistään siellä kävi selväksi, miten traagisella tavalla hyökkäys muutti uhrien ja omaisten elämät, kirjoittaa oikeudenkäyntiä seurannut rikostoimittaja Tiia Palmén.

Kovia kipuja, arpia, pysyviä kosmeettisia haittoja, amputoitu sormi, toimimaton käsi. Kahden viikon aikana oikeudessa kävi selväksi, että Kuopion miekkahyökkäys viime vuoden lokakuussa jätti pysyviä ja vakavia jälkiä monille uhreista.

Mutta vielä fyysisiäkin vammoja pahempia ovat kaikki ne henkiset arvet, mitä teko jätti. Traumoja, järkytystä, painajaisia ja pelkotiloja.

On opiskelijoita, jotka eivät ole kyenneet palaamaan opiskelemaan iskun jälkeen. Joillain jäi opinnot kokonaan kesken. Toinen ei ole saanut arjestaan otetta vielä vuodenkaan jälkeen.

Yksi pelkää ja näkee painajaisia. Isokokoinen mies verkkareissa aiheuttaa jollekin hillittömän itkukohtauksen.

Toinen pelkää miehiä ja muitakin tuntemattomia ihmisiä. Henkilöt kassi kädessä herättävät kauhun tunteita. Jos sieltä vedetäänkin ase esiin? On vaikea liikkua ihmisten ilmoilla, koska pelko hallitsee.

Syyllisyys kalvaa, vaikka siihen ei ole syytä

Uhreja auttaneet, mutta itse ilman vammoja selvinneet opettajat kärsivät yhä traumaattisesta näystä, kun hyökkääjä puukotti jo valmiiksi elotonta naista. Miksi piti vielä lyödä vaikeasti haavoitettua uhria? Joka oli jo käynyt kamppailua kuolemaa vastaan ja hävinnyt sen?

Ja se syyllisyydentunne, joka kalvaa vieläkin, kun ei pystynyt auttamaan. Sitä nämä miehet kantavat yhä mukanaan.

Entäpä se äiti, joka menetti elämänsä valon, rakkaan tyttärensä, 23-vuotiaan nuoren naisen miekkahyökkäyksen uhrina? Tuskan syvyydestä kertoo jotain se, kun äiti kertoi kuvitelleensa sodan kokemisen ja miehensä kuoleman olleen pahinta, mitä hän voi eläessään kokea. Mutta hän oli väärässä.

Tuli vielä kamalampaa. Tuli viime vuoden lokakuun 1. päivä, jolloin Joel Marin asteli miekan kanssa kouluunsa Savon ammattiopistoon ja riisti 23-vuotiaan naisen hengen raa’alla tavalla.

Tämä äiti kertoi kirjeessään oikeudelle kärsivänsä kuolemaansa asti. Mikään ei koskaan poista hänen tuskaansa.

– Mieti, jos se olisi sinun lapsesi siinä lattialla miekaniskujen kohteena, totesi naisen asianajaja oikeudessa.

Omaisten raskas osa

Ja entä sitten se toinen äiti, joka kävi oikeudessa todistajana? Joka saapui hiljaa paikalle, pää painuksissa, huomiota herättämättä. Jonka oma poika murhasi opiskelutoverinsa ja yritti murhata useita lisää. Millaista hiljaista kärsimystä tämä äiti kantaakaan sisällään?

Äiti ei osannut aavistaa mitään etukäteen. Ei pystynyt kuvittelemaan, että oma poika ikinä edes pitäisi asetta kädessään.

Poika oli ollut kiltti ja hyvä koulussa. Ylioppilaskirjoituksistakin kirjoitti huippuarvosanoja. Älykäs hän on, mutta jotain meni silti pahasti vikaan. Sitä mikä se on, vanhemmat pohtivat varmasti lopun elämäänsä.

Miksi kukaan ei huomannut mitään? Miksi poika ei puhunut kenellekään?

Äidin väsymys näkyi ulospäin. Siihen ei tarvittu edes sanoja. Voimia sen sijaan tarvitaan, ja paljon.

Tällaisista kärsimyksen kuvauksista koostui Kuopion miekkahyökkäyksen oikeudenkäynti. Kahdeksan pitkää päivää.

Uhrien tuska ja kärsimys välittyi kaikille saleissa oikeudenkäyntiä seuranneille. Se kuului ja näkyi – ja sen aisti.

Teosta jää pysyvät jäljet eivätkä osalliset unohda sitä koskaan.

Koulusurmaaja jäi henkiin kertomaan teostaan

Entä sitten tekijä? Joel Marin on ainoa Suomen koulusurmaajista, joka jäi henkiin ja joka on nyt kertomassa teostaan oikeudessa.

Pitkätukkainen nuori mies ei peitellyt kasvojaan yleisöltä. Hän käytti hengitysmaskia, kuten korona-aikana muutkin, mutta hänellä ei ollut tarve piilotella itseään muuten. Hän istui rauhallisena aloillaan kaikki kahdeksan päivää ja tuijotti eteensä pöydällä.

Hän myöntää murhan ja kolme murhan yritystä.

Salissa oli myös iskun uhreja, mutta Marin ei avustajien mukaan kertaakaan edes katsonut näihin päin. Ei pyytänyt anteeksi – ei sanallisesti eikä katseellaan.

Hyytävää kuultavaa

Marin kertoi teostaan oikeudessa kylmän viileästi. Paikoin kertomus oli hyytävää kuultavaa. Hän puhui suunnitelmastaan iskeä koululuokkaansa, ajatuksista, jotka olivat kyteneet pitkään.

Hän kertoi hieman empimisestä, mutta totesi, että olisi ollut noloa perääntyä.

Hän kertoi valmistautumisestaan, tavaroiden hankinnasta, harjoittelemisesta. Hän puhui pitkään, yli puolitoista tuntia.

Kuulijan oli vaikea tajuta, että Marin puhui iskustaan samalla tavalla kuin me muut voisimme kertoa kaupassa käynnistä. Niin arkisesti, tavallisesti, mitään tunteita osoittamatta.

Esitutkinnassa Marin ei katunut tekoaan lainkaan. Häntä harmitti vain se, että hän jäi itse henkiin. Hänen tavoitteensa oli kuolla poliisin ampumana.

Loppulausunnoissa iskussa kuolleen naisen äidin asianajaja kertoi Marinin todenneen mielentilatutkimuksessa, että hän voisi tehdä saman uudestaan. Se ei ole merkki vastuunkannosta tai katumuksesta, ei todellakaan.

Puhui oikeudessa katumuksesta

Oikeudessa ääni kellossa oli muuttunut. Mutta se oli muuttunut vain sanojen tasolla.

Marin sanoi hiljaa, että hän katuu nyt. Että teko olisi pitänyt jäädä tekemättä. Häntä harmitti kuolonuhrin ja itsensä puolesta. Seuraukset mietityttivät.

Asianajajan mukaan Marin on saanut tutkintavankeusaikana lääkitystä, joka on helpottanut hänen oloaan ja muuttanut ajatuksia teon suhteen.

Mutta oliko todella näin? Oikeuden istuntoa kuunnelleille ei tullut olo, että katumus oli aitoa.

Jokaisen uhrin asianajaja sanoi loppulausunnoissaan, että Marinin katumus ei vaikuta todelliselta. Se ei kuulunut äänessä eikä näkynyt päällepäin. Hän ei osoittanut minkäänlaisia tunteita ja mikä olennaisinta – hän ei sanonut olevansa pahoillaan.

Marin ei pahoitellut tekoaan uhreille tai heidän läheisilleen.

Hän ei ole pyytänyt anteeksi edes omilta vanhemmiltaan. Sekin selvisi loppulausunnoista.

Sanat katumuksesta jäävät tyhjiksi, kun niissä ei ole mitään tunnetta.

– Henkilö, jolta puuttuu täysin empatiakyky muita ihmisiä kohtaan, on näkemyksemme mukaan vaarallinen jatkossakin, iskussa kuolleen naisen aviomiehen avustaja sanoi oikeudelle.

Hyökkäsi opiskelutovereidensa kimppuun, jotka olivat hänelle kivoja

Vankeusaikana Marin toivottavasti saa apua ja pystyy myös jäsentelemään ajatuksiaan. Hän joutuu käymään tekoaan läpi vielä lukuisia kertoja.

Hän elää loppuelämänsä sen tosiasian kanssa, että hän on surmannut ihmisen julmalla tavalla ja haavoittanut useita muita. Hän hyökkäsi raa’asti omia luokkatovereitaan kohtaan, jotka eivät olleet koskaan tehneet mitään pahaa hänelle.

Puolustuksen mukaan Marin tulisi tuomita alentuneesti syyntakeisena yli 10 vuodeksi vankeuteen. Syyttäjä vaatii tekijälle elinkautista vankeusrangaistusta ja jokainen uhreista yhtyi vaatimukseen.

Yksi asianajaja toivoi, että Marin saa vankilassa riittävästi aikaa opetella vastuunkantoa. Moni toivoi myös, että hän istuu linnassa riittävän pitkään miettiäkseen tekonsa seurauksia.

Vakavasti iskussa haavoittuneen naisuhrin asianajaja antoi Marinille tehtävän vankilaan. Hän ehdotti, että tämä kirjoittaisi kirjeen kaikille niille, jotka koskaan suunnittelevat samankaltaista tekoa.

Kirjeessä Marin voisi kertoa sen, minkä hän totesi oikeudessakin.

– En suosittele tällaista tekoa kenellekään. Se ei helpota omaa oloa, se ei poista vihaa. Jos itsensä haluaa hengiltä tällaisessa teossa, kannattaa ennemmin hakea apua.

Toivottavasti nämä Marinin sanat olivat täyttä totta ja sanat tavoittavat ne, jotka hetkenkään miettivät mitään vastaavaa.

Tällaisen kärsimyksen aiheuttaminen on totaalisen turhaa ja raukkamaista. Se ei tee kenestäkään sankaria – päinvastoin.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja