Rikostaustoja selvitetään odotettua paljon enemmän

Lasten kanssa työskenteleviltä vaadittavia rikostaustaotteita on haettu huomattavasti enemmän kuin ennakkoon osattiin odottaa. Syynä tähän on ainakin se, että kouluissa ja päiväkodeissa tehdään paljon pätkätöitä. Näin loppukesällä otteita käsittelevä Oikeusrekisterikeskus ruuhkautuu pahasti.

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä tuli voimaan vuoden 2003 alusta. Rikostaustaotteen tarvitsevat uutta työ- tai virkasuhdetta aloittavat, joiden tehtäviin kuuluu olennaisesti työskentelyä lasten parissa - lähinnä siis kouluissa ja päiväkodeissa. Vapaaehtoistyöntekijöitä laki ei koske.

Lukukausien alun lähestyessä Oikeusrekisterikeskuksen asiakaspalvelu vastaa puhelimeen tauotta.

Vilkkainta aikaa on elokuu, jolloin otteita haetaan kahden viime vuoden kokemusten perusteella lähes 12 tuhatta.

Määrä ruuhkauttaa Oikeusrekisterikeskuksen ja sitoo työntekijöitä myös muiden tehtävien parista, esimerkiksi sakkojen täytäntöönpanosta.

Lakia valmisteltaessa arvioitiin, että otteita haettaisiin vuodessa noin 20 tuhatta. Käytännössä määrä on noin kolminkertainen. Oikeusrekisterikeskuksen johtaja Ritva-Liisa Raatikainen:

- Minun käsitykseni mukaan näitä tehtäviä opetustoimessa ja päivähoidossa, joissa työskennellään lasten kanssa, on paljon ja suuri osa näistä tehtävistä on niin sanottuja pätkätöitä

Rikostaustaotteeseen merkitään huumausainerikokset, törkeät väkivaltarikokset ja seksuaalirikokset. Osumia, eli otteita joissa on merkintöjä, tulee vuosittain kymmeniä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat