Tekoälyn avulla tehdyt rikokset yleistyvät kovaa vauhtia. Niiden kehittyvää laatua on lähes mahdotonta ennustaa.
Ihmiset jakavat sosiaalisessa mediassa jatkuvasti enemmän tietoa ja henkilökohtaista materiaalia, mikä helpottaa tekoälyhuijausten tekemistä.
Esimerkiksi henkilöiden äänten ja kuvien hyödyntäminen voi johtaa varsin vakuuttaviin lopputuloksiin.
– Sinulla voi olla videopalaverissa henkilö, joka ei oikeasti ole se, vaikka näyttää ja kuulostaa siltä, toteaa tietoturvan asiantuntijayritys Silverskinin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.
Vastaavanlaisia huijauksia on vaikea tunnistaa ja niiden estäminen vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. Kyberturvallisuuskeskuksen ylijohtajan Anssi Kärkkäisen mukaan kyseisten rikosten tunnistamiseen on olemassa kaksi eri reittiä.
– Toinen on, että miten sen teknologian toimittaja pystyy niitä tunnistamaan ja estämään. Toinen on sitten meidän kaikkien osaaminen ja valveutuneisuus, että me jollain tavalla havaitsemme, että nyt kaikki ei ole kunnossa.
Lue myös: Tekstiviesti johti painajaiseen – näin Anna-Kaisalta vietiin 34 000 euroa: "Kaikki oli viety"
Suomen kieli yleistynyt
Korkiakosken mukaan kyseessä on niin sanottu toimitusjohtajahuijaus, jossa tarkoituksena on lähtökohtaisesti viedä rahaa tai aiheuttaa jonkinlaista väärinkäyttöä yrityksen sisällä. Yksilöihin kohdistuvat huijaukset liittyvät sen sijaan usein jonkinlaisena auktoriteettina esiintymiseen.
Kärkkäisen mukaan tekoäly kehittyy niin kovaa vauhtia, että sen avulla tehtävien huijausten rajoja on lähes mahdotonta arvioida. Hän nostaa esiin esimerkiksi suomen kielellä tehtävien huijausten yleistymisen.
