Salaojien teko on syytä ottaa huomioon jo perustusten tekoa suunniteltaessa. Kuten jo aikaisemmin todettiin, Reiska tiivisti ja muotoili talonsa alle jäävän perusmaan siten, että sen pinta viettää keskeltä reunoille. Näin sinne joutuva vesi valuu salaojiin eikä jää lillumaan talon alle pohjasepelin sekaan.
Nurkille Reiska pani sadevesikaivot. Itse ojaputkiksi mestari valitsi pituusjäykkää, kaksinkertaista putkea jonka viettävyys pysyy oikeana, vaikka ojakaivannon pohja aikojen saatossa muuttaisikin muotoaan.
Toimiakseen oikein salaojien on pysyttävä auki. Niissähän on kosteutta, joten jokainen lähiseudun kasvi tekee parhansa päästäkseen tunkemaan ahnaat juurensa niiden sisään ja silloin putki tukkeutuu. Tämän torjumiseksi Reiska käytti kakkosluokan suodatinkangasta, jolla verhottiin koko salaojarakenne.
Kangasta ei suinkaan kääritä suoraan putken ympärille. Kun ojien pohjat oli tiivistetty ja niiden vietto tarkistettu, kangas levitettiin pohjalle ennen putkia. Sitten kankaan päälle laskettiin putket, tehtiin liitokset ja kun putkisto oli valmis, sen ja kankaan päälle lapioitiin reilusti 6-12 mm sepeliä. Suodatinkangas käärittiin nyt tämän ympärille, joten tuloksena oli ojan pohjalla makaava, salaojaputken ja sen ympärillä olevan sepelin muodostama makkara.
Vasta tämän jälkeen ojat täytettiin sepelillä samaa tavaraa jota pantiin tuohon makkaraankin.