Raunioista löytyy yhä eloonjääneitä Intiassa

Intian suurjäristyksen jälkiä raivaavat pelastustyöntekijät ovat tänään löytäneet neljä eloonjäänyttä raunioista, neljä vuorokautta katastrofin jälkeen.

Hengissä selvinneet olivat 25-vuotias nainen ja tämän yksivuotias poikavauva sekä 75-vuotias nainen sekä 25-vuotias mies. Kuin ihmeen kaupalla he olivat saaneet vain joitakin mustelmia järistyksessä, jonka voimakkuus oli 7,9 Richterin asteikolla mitattuna. Edellisenä päivänä löytyi myös muutama eloonjäänyt.

Arviot onnettomuuden laajuudesta ovat alkaneet saada uusia mittasuhteita. Myöhään eilen Intian puolustusministeri George Fernandes arvioi brittikanava BBC:n haastattelussa, että maanjäristyksessä on kuollut jopa 100 000 ihmistä. Mikäli Fernandesin arvio pitäisi paikkansa, kyseessä olisi yksi vuosisadan pahimmista järistyksistä. Aiempien arvioiden mukaan uhreja olisi noin 20 000. Fernandesin arvio on kuitenkin todennäköisesti liian suuri, antoi Gujaratin osavaltion sisäministeri Haren Pandya ymmärtää. Varmat tiedot uhrien määrästä antavat vielä odottaa itseään.

Ihmiset jatkavat pakoaan maanjäristysalueelta Intian länsiosista. Eilen alueella vavahteli useaan kertaan, mikä nostatti pelkoja asukkaiden keskuudessa. Hautajaisroviot paloivat ympäri aluetta tänään, kun uhrien maallisia jäännöksiä hävitettiin. Ulkomaiset laivat kuljettivat paikalle lisää polttopuita.

Monet alueen asukkaat joutuvat edelleen nukkumaan yönsä taivasalla valkoisiin käärittyjen ruumiiden vieressä. Ruumiista huolimatta sairaudet eivät ole vielä alkaneet levitä alueella. Poliisi kertoi, että rosvot anastavat ruumiilta koruja ja muita arvoesineitä. Myös kaupoista ryöstellään tavaraa. Nälkäiset ihmiset ovat varastaneet järjestöjen lähettämää ruokaa rekoista.

Gujaratissa asuu 42 miljoonaa asukasta ja se oli ainakin ennen järistystä Intian yksi vauraimpia osavaltioita. Gujaratin rannikkoalueilla pelastustyöt eivät ole vielä tänäänkään päässeet kunnolla alkuun. Pelastustöitä vaikeuttaa sopivan kaluston puute. Katastrofialueella tarvitaan viranomaisten mukaan telttoja, maansiirtokoneita ja lääkkeitä.

Suomen Punaisen Ristin eilen lähettämä 160-paikkainen kenttäsairaala on saapunut perille Bhujiin. SPR:n kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi arvioi sairaalan olevan käyttövalmiina torstaina. Bhujin lähtee vielä tänä iltana 11 sairaalan suomalaista työntekijää.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat