Rauhanturvaajien leiriin raketti-isku

Afganistanissa viisi ihmistä on haavoittunut lähelle suomalaista rauhanturvaajien tukikohtaa tehdyssä raketti-iskussa.

Raketti räjähti 50 metrin päässä leirin sisällä sijaitsevasta suomalaistukikohdasta Camp Katariinasta. Suomalaistukikohdan rakennuksen seinään ja ajoneuvoon osui muutamia sirpaleita. Iskussa haavoittuneista kaksi on paikallisia siviilejä ja kolme ulkomaalaisia rauhanturvaajia.

Tapahtumahetkellä tukikohdassa oli 15 suomalaista. Leirissä majoittuu pysyvästi kymmenkunta suomalaista. Suurin osa suomalaisrauhanturvaajista on Pohjois-Afganistanissa.

Afganistanissa vietetään tänään juhlapäivää, jolla muistetaan afganistanilaistaistelijoiden voittoa neuvostojoukoista. Suomalaisten komentaja everstiluutnantti Ahti Kurvinen arvioi, että kapinalliset saattavat tehdä siksi tavallista runsaammin iskuja ISAF-joukkoja ja paikallisviranomaisia vastaan.

Kurvinen kertoi MTV:n uutisille, että iskuja tapahtuu kuitenkin jatkuvasti.

- Raketti-iskut ISAF-joukkojen tukikohtiin ovat tavallisia, niitä tapahtuu viikottain. Kapinalliset ajavat omaa asiaansa, heillä on tarve ja halu vaikuttaa asioihin, ettei Afganistanin kehitys etenisi niin kuin länsimaat haluavat ja niin kuin afgaanihallinto haluaa. Kapinalliset pyrkivät kaikin keinoin pitämään yhteiskunnan rikkinäisenä ja puolustaa näillä teoilla omaa asiaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat