Rattijuoppo tuhosi Liisan elämän: Ei ollut helppoa antaa anteeksi
Liisa Tamminen-Haapala joutui jättämään rakkaan työnsä jouduttuaan pahaan auto-onnettomuuteen. Iloinen luonne on auttanut Liisaa selviämään dramaattisesta elämänmuutoksesta.
Kesäkuisena sunnuntai-iltana vuonna 2006 risteilijäalus kiinnittyi Turun satamaan. Liisa Tamminen-Haapala nousi maihin, astui autoonsa ja lähti ajamaan kotia kohden takapenkillään poikansa ja tämän samanikäinen kaveri. Takana oli mukavasti mennyt risteily.
Ajomatka kotiin keskeytyi dramaattisesti, kun vastaantuleva auto ajautui yhtäkkiä väärälle kaistalle ja törmäsi suoraan Liisan kuljettamaan autoon. Liisa loukkaantui törmäyksessä vakavasti. Naista irrotettiin autosta kolme tuntia.
Kun Liisa vihdoin saatiin irti, hänet kiidätettiin sairaalaan.
– Jouduin yhdeksäntuntiseen leikkaukseen. Siinä oli kuolema lähellä.
Puolen vuoden sairaalakierre
Leikkauksen jälkeen Liisaa siirreltiin sairaalasta toiseen.
Liisa kertoo erilaisia vammoja olleen niin paljon, ettei hän tahdo edes muistaa kaikkia.
– Oikeanpuoleisten värttinä- ja kyynärluiden alaosien murtumat, vasemman reisiluun alaosan avomurtuma, vasemman sääriluun alaosan murtuma, kylkiluiden murtumia sekä ruhjevammoja, hän luettelee.
– Nilkkani ja ranteeni olivat toimintakyvyttömiä monen kuukauden ajan.
Kun sairaalajaksot jatkuivat ja kuukaudet vierivät eteenpäin, Liisa alkoi ymmärtää, ettei hän voisi enää palata työelämään. Työtään rakastaneelle maatalouslomittajalle ajatus työkyvyttömyydestä oli kova paikka.
– Työurani loppui siihen paikkaan. Kyllä se oli vaikeaa.
Antoi anteeksi rattijuopolle
Oikeudenkäynti käytiin seuraavana talvena. Liisan päälle ajanutta henkilöä syytettiin törkeästä rattijuopumuksesta.
– Oikeustalon käytävällä syytetty tuli kysymään minulta, olinko se, jonka päälle hän oli ajanut. Hän pyysi minulta anteeksi. Liikuin tuolloin kahdella kyynärsauvalla. En pystynyt heti juttelemaan hänen kanssaan, minun oli pakko lähteä tilanteesta pois.
Myöhemmin Liisa palasi juttelemaan syytetyn kanssa. Hän sanoi antavansa tälle anteeksi.
– Ei se helppoa ollut. Minulla on hyvin kielteinen kanta rattijuoppoihin. Mielestäni he saavat liian pieniä tuomioita.
Kuntoutus jatkuu
Liisa käy edelleen säännöllisesti kuntoutuksessa. Viime maaliskuussa hän jäi lähes viiden sairauslomavuoden jälkeen virallisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Ystävien tuki on ollut tärkeää elämänmuutoksen hyväksymisessä.
– Olen iloinen luonne, ja se on auttanut käsittelemään tätä asiaa. On myös ollut ihana huomata, miten ihmiset välittävät. Edelleen ihmiset tulevat kaupassa kyselemään kuulumisiani. Puhuminen tekee hyvää.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
08:19
Jarmo Kekäläinen kommentoi venäläishankintansa kohutempausta – "Upea asia Amerikassa"
-
08:15
Ahvenanmaalla kuvataan yhtä Suomen suurimmista elokuvatuotannoista – ohjaaja Tiina Lymille Myrskyluodon Maija on ollut pitkä projekti: "Tuntui tärkeältä tehdä tämä"
-
08:15
Suomalaistähtien karu arki Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueella: "Rahan takia siellä ollaan"
-
08:15
Prinssi Harry kuvaili oikeudessa olleensa lehdistön hyökkäyksen kohteena koko ikänsä: "Kuinka paljon enemmän verta..."
-
07:50
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
Lataa lisää