Katoamistapauksen tutkinta päätettiin viime viikolla siirtää KRP:lle.
Rasmus Takaluoma ilmoitettiin kadonneeksi 13.11.2022. Viimeinen havainto Takaluomasta on 12.11.2022 yöllä hotelli-ravintola Lapuahovista.
Poliisitiedotteen mukaan Pohjanmaan poliisi on marraskuusta lähtien tehnyt laajoja etsintöjä kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi, mutta kaikki etsinnät ovat tähän asti olleet tuloksettomia. Tapaukseen liittyviä vihjeitä on tullut lähes 500 kappaletta, mutta ratkaisevaa vihjettä ei ole vielä saatu.
– Tapauksen tutkinnassa ja etsinnöissä ei ole pystytty rajaamaan pois mahdollisuutta, että Rasmus Takaluoman katoamiseen liittyisi henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos, sanoo Pohjanmaan poliisilaitoksella tutkintaa johtanut rikoskomisario Juha Nappari.
Pohjanmaan poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Keskusrikospoliisin kanssa, ja viime viikolla tapauksen tutkinta päätettiin siirtää KRP:lle.
– Yhteistyötä Pohjanmaan poliisin kanssa jatketaan. Pyydämme edelleen Takaluoman katoamiseen liittyviä vihjeitä. Jo aiemmin Pohjanmaan poliisille lähetettyjä vihjeitä ei tarvitse kuitenkaan lähettää uudelleen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista.
Poliisi pyytää toimittamaan vihjeet jatkossa sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 418 622.
Uusimmat
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:57
Poliisi varoittaa: Karhu havaittu Lieksan keskustassa
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Suomi on huono houkuttelemaan turisteja – tätä maata kannattaisi matkia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
Lataa lisää