MTV Lapualla: Rasmus Takaluoman etsinnät tuloksettomia – etsittiin nyt joesta, maastosta ja tyhjillään olevista rakennuksista: "Kenellekään vanhemmalle en soisi sitä"

Rasmus Takaluoman etsinnät loppuivat tuloksettomina – MTV seurasi etsintöjä Lapualla 3:46
Rasmus Takaluoman etsinnät loppuivat tuloksettomina – MTV seurasi etsintöjä Lapualla.

Poliisi on etsinyt marraskuussa kadonnutta, 16-vuotiasta Rasmus Takaluomaa jo kaksi päivää Lapuan keskustasta ja Lapuanjoelta.

Tällä kertaa etsinnöissä oli mukana myös venepartioita ja kolme poliisikoiraa, joista osa liikkui tänään jo viidenkymmenen kilometrin päässä Lapuan keskustasta.

– Tosiaan, joen lisäksi tutkitaan vielä tyhjillään olevat rakennukset, joissa esimerkiksi ikkuna on rikki. Lisäksi lennätetään droneja, joiden avulla pyritään tekemään havaintoja maastosta, kertoi Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel torstaina etsintöjen aikaan.

Rasmus Takaluoman katoamisesta on jo puoli vuotta. Poliisi sai jo alkuvaiheessa lähes 500 vinkkiä kadonneesta, sittemmin vihjeiden tulo on jatkunut.

– Tutkimme kaikki vihjeet, sillä mitään vaihtoehtoa ei ole suljettu pois siltä osin, onko hän vielä hengissä vai ei, kertoo Appel.

Rasmus Takaluoman tapaus on erityinen monestakin syystä. Ensinnäkin ennen katoamista Takaluoma ajautui yhteenottoon ravintola Lapuanhovissa vapaalla olevan poliisin kanssa. Tämä asia on tutkinnassa, mutta sen ei uskota liittyvän katoamiseen. Sittemmin poliisi on saanut käsiinsä myös videotallenteen, jonka olemassaolo kiistettiin aluksi.

– Emme ole tuoneet julkisuuteen sitä, minkä tahon tallenteesta on kyse. Se olisi kuitenkin ollut tärkeää saada poliisin haltuun jo tutkinnan alkuvaiheessa, jolloin se olisi voinut vaikuttaa positiivisesti siihen, miten ja mistä etsitään, kertoo Appel.

Tästä aiheesta syyttäjä on viemässä eteenpäin syytettä niskoittelusta.

Näin Lapuan keskustassa Takaluoman tapauksesta ajatellaan

Lapuan keskustassa Rasmus Takaluoman etsintöjä seurattiin tiiviisti ja aiheesta keskusteltiin joka paikassa. Mikko Winter kertoi, että tunnelmat asian tiimoilta ovat apeat.

– Eihän se tunnelma hääppöinen ole, kun ei tiedetä mihin poika on mennyt.

Ihmiset spekuloivat mahdollisia tapahtumia päivittäin.

– On niin paljon kaikenlaista huhua, että voi voi.

Ihmisten toive on yhteinen.

– Että poika löytyisi jostakin jollakin tavalla.

Kaupasta tullut lapualaisnainen ei halunnut nimeään julkisuuteen, mutta jää pohtimaan asiaa.

– Tämä asia koskettaa meitä kaikkia. Jokainen varmasti elää myötätunnossa näitä vanhempia kohtaan.

Hänkin toivoi, että pian saataisiin uutisia kadonneesta.

– Totta kai toivotaan, että poika löytyisi. Että vanhemmat saisivat varmuuden siitä mitä on tapahtunut.

Hän pohti läheisten kannalta tilannetta, jossa ihminen katoaa jäljettömiin.

– Sehän on aivan kauheaa. Kenellekään vanhemmalle en soisi sitä.

Lue lisää:




Lue myös:

    Uusimmat