Rasmus Takaluoma, 16, jo yli kolme kuukautta kateissa – nyt poliisilla on suunnitelma kevääksi

Rasmus, 16, on yhä kateissa Lapualla – vihjeitä sataa poliisille 6:29
Mitä tapauksesta tiedetään? Rikostoimittaja summaa tapauksen videolla.

Lapualla kadonnutta Rasmus Takaluomaa, 16, aiotaan etsiä uudestaan maastosta taas keväällä, kun lumet ja jäät lähtevät. Poliisi toivoo yhä, että nuorukaisesta havaintoja tehneet jakaisivat tietonsa.

16-vuotiaan Rasmus Takaluoman katoamisesta on kulunut jo yli kolme kuukautta, eikä poliisi ole vieläkään yhtään lähempänä jutun ratkaisua.

Tämänhetkisen tiedon valossa kukaan ei nähnyt nuorukaista enää sen jälkeen, kun hän poistui ravintola Lapuanhovin edustalta kävellen 12. marraskuuta noin kello yhdeltä yöllä.

Poliisi on kyllä saanut valtaisan määrän yksittäisiä vihjeitä katoamiseen liittyen, jopa 500.

Suuri osa vinkeistä on kuitenkin sellaisia, joihin poliisi ei pysty tarttumaan – ympäripyöreitä arvioita, vääriä havaintoja tai muuten epämääräistä spekulointia.

Kaikki varteenotettavat tiedot on tarkistettu. Ratkaisevaa johtolankaa ei löytynyt.

– Ei ole sellaista vihjettä tullut. Ei ole mitään tarkistettavaa havaintoa, tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki summaa.

"Katsomme taas, mikä on tilanne"

Läpimurtoa ei ole voitu talven aikana hakea myöskään konkreettisilla maastoetsinnöillä, sillä poliisi ei tiedä, mistä Takaluomaa kannattaisi etsiä.

Katoamisen jälkeen etsintöjä järjestettiin paikoille, joissa nuorukainen oli tiettävästi katoamisensa aikaan liikkunut. Ne olivat tuloksettomia.

Rikoskomisario Teivaanmäki kertoo, että poliisi yrittänee vielä uudestaan keväämmällä, kun Lapuanjoen jäät ja ympäröivien tilusten lumet sulavat.

– Siinä vaiheessa katsomme taas, mikä on tilanne. Lähietsintöjä täytyy tietenkin ilmeisille paikoille tehdä. Toisaalta silloin kun ensimmäisiä etsintöjä tehtiin, ei ollut vielä lunta maassa, Teivaanmäki pohtii.

– Olisi hyvä, jos tulisi jokin havainto, että voisimme etsiä järkevästi merkkejä tai tietoja pojasta, hän toivoo.

Huhuja ja ihmettelyä, mutta rikosta ei epäillä

16-vuotiaan pojan katoaminen jäljettömiin on herättänyt runsaasti keskustelua ja ihmettelyä.

Tutkinnanjohtaja Teivaanmäki myöntää, että tapaukseen liittyen on liikkunut runsaasti erilaisia huhuja, jotka ovat tavoittaneet myös poliisin.

– Kaikenlaisia huhuja liikkuu, mutta ei mitään konkreettista.

Verkkokeskusteluissa ihmetystä on herättänyt esimerkiksi se, että juuri ennen katoamistaan Takaluoma joutui käsikähmään vapaalla olleen poliisimiehen kanssa. Välikohtaus sattui ravintola Lapuanhovissa ja oli syy sille, miksi Takaluoma passitettiin yksin ulos keskellä yötä.

Poliisi ei kuitenkaan epäile, että kyseinen poliisimies liittyisi katoamiseen millään tavalla.

Käsikähmästä on aloitettu oma rikostutkintansa, jota johtaa aluesyyttäjä. Asiaa tutkitaan molemminpuolisena pahoinpitelynä.

MTV Uutiset ei tavoittanut pahoinpitelyjutun tutkinnanjohtajaa tiistaina.

Nousiko poika auton kyytiin?

Vaikka toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että Takaluoma olisi joutunut katoamisensa aikaan rikoksen uhriksi, poliisi suhtautuu vaihtoehtoon vakavasti.

– Ei ole syytä epäillä (rikosta) tässä vaiheessa. Se vaihtoehto tietenkin otetaan silti huomioon kaikessa tiedottamisessa ja toiminnassa, rikoskomisario Teivaanmäki sanoo.

Viimeiset varmat havainnot Takaluomasta ovat valvontakamerasta, joka todisti, kun nuori käveli poispäin ravintolasta ja kohti kadun toisella puolella sijaitsevaa parkkipaikkaa.

Olisiko Rasmus voinut nousta parkkipaikalta jonkun kyytiin?

Pojan äiti Marika Tuominiemi on MTV Uutisten haastattelussa kertonut pitävänsä tätä hyvin mahdollisena, sillä nuorukaisesta ei ole muita valvontakamerakuvia.

 – Jos Rasmus olisi kävellyt kotiin päin, hän olisi tallentunut useampaan valvontakameraan matkalla. Tällaisia kuvia hänestä ei ole. Siksi epäilen, että hän on noussut jonkun auton kyytiin pian ravintolasta poistumisen jälkeen, äiti kommentoi aiemmin.

Tutkinnanjohtaja Teivaanmäki pitää autoteoriaa mahdollisena, mutta tutkintaa rasittaa näiltäkin osin se, ettei asiasta ole saatu havaintoja.

– Kyllä se mahdollista on, mutta siitä ei ole tullut mitään sen tyyppisiä vihjeitä.

Lue myös:

    Uusimmat