Mainos

Ranskalaisfilosofi Derrida kuollut

Dekonstruktionismin perustajana tunnettu 74-vuotias Jacques Derrida menehtyi haimasyöpään.

Maailmankuulu ranskalainen filosofi Jacques Derrida on kuollut syöpään, kertoivat hänen ystävänsä lauantaina ranskalaiselle uutistoimistolle AFP:lle. Derrida oli kuollessaan 74-vuotias. Hänellä todettiin haimasyöpä viime vuonna.

Derridalla on ollut suuri vaikutus niin humanististen tieteiden kuin myös yhteiskuntatieteiden alalla. Hän kirjoitti laajasti paitsi filosofiasta myös muun muassa kirjallisuudesta, uskonnosta, oikeusfilosofiasta, antropologiasta ja psykoanalyysista. Arvostelijat ovat moittineet Derridan ajatuksia hämäriksi ja nihilistisiksi.

Derrida oli dekonstruktionismin perustaja, joka tutki erityisesti kielen, merkkien ja kirjoittamisen olemusta. Hän oli syntynyt vuonna 1930 Algeriassa ja valmistui vuonna 1956 Pariisin tunnettusta Ecole Normale superieresta.

Derrida oli 1970-luvulta lähtien vierailevana professorina monissa amerikkalaisissa yliopistoissa. Hän julkaisi yli 50 teosta, joista suomeksi on käännetty Positioita sekä Platonin apteekki ja muita kirjoituksia. Derrida vieraili keväällä 2000 Suomessa ja piti yleisöluennon Helsingin yliopistossa.

(MTV3-AFP-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.