Ferrari-kuljettaja Kimi Räikkönen voitti formula ykkösten Belgian GP:n sunnuntaina.
Kyseessä on Räikkösen F1-uran 18:s voitto ja neljäs voitto Spa-Francorchampsin radalla. Räikkösen voitottomien osakilpailujen putki oli 25 GP:n mittainen, sillä edellinen voitto nähtiin viime vuoden huhtikuussa Espanjassa.
Räikkönen ajoi ruutulipulle ykkösenä 0,9 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Giancarlo Fisichellaan, joka toi Force India -tallille sen historian ensimmäiset MM-pisteet.
Red Bullin Sebastian Vettel piti MM-taistonsa hengissä ajamalla kolmanneksi. Hän nousi palkintosijalle ohittamalla BMW:n Robert Kubican toisten varikkokäyntien yhteydessä.
McLarenin Heikki Kovalainen nousi yhden varikkokäynnin taktiikan ja vahvan ajonsa myötä 15. lähtöruudusta kuudenneksi. Williamsin Nico Rosberg ajoi kahdeksannen sijan.
Räikkösellä superstartti
Räikkönen otti kuudennesta ruudusta todella upean lähdön. Hänen edessään ollut Rubens Barrichello jäi lähtöruutuunsa ja Räikkönen koukkasi heti ensimetreillä Barrichellon ohi. Ensimmäisessä mutkassa Räikkönen ajoi todella leveällä linjalla, mutta pystyi palaamaan radalle kolmannelle sijalle. Avauskierroksella Räikkönen ohitti vielä Kubican nousten toiselle sijalle. Räikkönen otti jopa kevyesti yhteen Kubican kanssa.
Avauskierroksella nähtiin joukkokolari, jossa joutuivat keskeyttämään MM-sarjan kärkimies Jenson Button, McLarenin Lewis Hamilton, Renault'n Romain Grosjean sekä Toro Rosson Jaime Alguersuari. Radalle otettiin turva-auto siksi ajaksi, että romuttuneet autot saatiin siirrettyä syrjään.
Paalupaikkamies Fisichella piti startissa ykkössijan, mutta Räikkönen otti kärkisijan ohittamalla Fisichellan heti turva-auton poistumista seuranneen uusintalähdön jälkeen. Räikkönen ja Fisichella ajoivat aivan peräkkäin koko kisan ajan. Kaksikko teki jopa molemmat varikkokäyntinsä samoilla kierroksilla.
Red Bullin Mark Webberin mahdollisuudet menivät varikon läpiajorangaistukseen, joka aiheutui siitä, että hänet päästettiin ensimmäisellä varikkokäynnillä varikkoruudusta vaarallisesti suoraan Nick Heidfeldin tielle. Webber oli kisan yhdeksäs.
Neljännestä ruudusta hitaasti lähtenyt Barrichello teki ensimmäisen varikkokäyntinsä heti kisan alussa turva-autotilanteessa. Barrichello pystyi kisan aikana nousemaan seitsemännelle sijalle. Kaksi kierrosta ennen maalia Barrichellon auton moottori alkoi savuttaa kovasti öljyvuodon takia, mutta kesti kasassa maaliin asti. Maaliviivan ylittämisen jälkeen auto syttyi liekkeihin.
Renault'n Fernando Alonso ajoi kolmantena ensimmäiseen varikkokäyntiinsä asti, mutta sitten vasemman etupyörän kiinnittämisen kanssa ilmeni ongelmia. Pitkän pysähdyksen jälkeen Alonso päästettiin takaisin radalle, mutta hänet käskettiin saman tien varikolle keskeyttämään. Alonson etupyörän vanteen päällä oleva ilmanohjain oli vaurioitunut avauskierroksen yhteenotossa Adrian Sutilin kanssa.
Kooste Belgian GP:stä MTV3:lla kello 18-19.
Lue myös:
Belgian GP:n lehdistötilaisuuden suomennos
Katso kaikki F1-tapahtumat suorana MTV3 Katsomo -palvelusta
Belgian GP:n startti ja avauskierroksen kolarisuma
Kimi ohittaa Fisichellan ja siirtyy kisan kärkeen
Red Bull tunaroi varikolla, Webber ja Heidfeld lähellä kolaria
Alonso vaikeuksissa varikolla, vasen eturengas vioittui kolarissa
Katso kisan viimeinen kierros ja Maamme-laulu MTV3 Katsomosta:
Sumo video id
Belgian GP:n lopputulokset: 1. Kimi Räikkönen Ferrari 1.23.50,995 2 varikkokäyntiä 2. Giancarlo Fisichella Force India +0,939 2 3. Sebastian Vettel Red Bull +3,875 2 4. Robert Kubica BMW +9,966 2 5. Nick Heidfeld BMW +11,276 2 6. Heikki Kovalainen McLaren +32,763 1 7. Rubens Barrichello Brawn +35,461 2 8. Nico Rosberg Williams +36,208 2 9. Mark Webber Red Bull +36,959 3 10. Timo Glock Toyota +41,490 2 11. Adrian Sutil Force India +42,636 2 12. Sebastien Buemi Toro Rosso +46,106 2 13. Kazuki Nakajima Williams +54,241 1 14. Luca Badoer Ferrari +1.42,177 1 Keskeyttäneet: Fernando Alonso Renault 26 kierrosta Jarno Trulli Toyota 21 Jenson Button Brawn 0 Lewis Hamilton McLaren 0 Jaime Alguersuari Toro Rosso 0 Romain Grosjean Renault 0
Belgian GP:n nopeimmat kierrokset: kierroksella aika 1. Sebastian Vettel Red Bull-Renault 38 1.47,263 2. Nick Heidfeld BMW Sauber 35 1.47,371 3. Robert Kubica BMW Sauber 41 1.47,664 4. Kimi Räikkönen Ferrari 42 1.47,674 5. Timo Glock Toyota 40 1.47,736 6. Giancarlo Fisichella Force India-Mercedes 43 1.47,737 7. Sebastien Buemi Toro Rosso-Ferrari 42 1.47,763 8. Nico Rosberg Williams-Toyota 41 1.47,766 9. Mark Webber Red Bull-Renault 39 1.47,783 10. Adrian Sutil Force India-Mercedes 42 1.47,859 11. Kazuki Nakajima Williams-Toyota 42 1.48,205 12. Rubens Barrichello Brawn-Mercedes 37 1.48,257 13. Heikki Kovalainen McLaren-Mercedes 24 1.48,348 14. Fernando Alonso Renault 23 1.48,634 15. Luca Badoer Ferrari 41 1.49,803 16. Jarno Trulli Toyota 16 1.50,029
Kuljettajien MM-pisteet (12/17 osakilpailua *): 1. Jenson Button 72 2. Rubens Barrichello 56 3. Sebastian Vettel 53 4. Mark Webber 51,5 5. Kimi Räikkönen 34 6. Nico Rosberg 30,5 7. Lewis Hamilton 27 8. Jarno Trulli 22,5 9. Felipe Massa 22 10. Heikki Kovalainen 17 11. Timo Glock 16 12. Fernando Alonso 16 13. Nick Heifeld 10 14. Giancarlo Fisichella 8 15. Robert Kubica 8 16. Sebastien Buemi 3 17. Sebastien Bourdais 2 * Malesian GP:n pisteet puolitettiin
Valmistajien MM-pisteet (12/17 *): 1. Brawn GP 128 2. Red Bull 104,5 3. Ferrari 56 4. McLaren 44 5. Toyota 38,5 6. Williams 30,5 7. BMW 18 8. Renault 16 9. Force India 8 10. Toro Rosso 5 * Malesian GP:n pisteet puolitettiin.