Raikasta kesäruokaa

Kesällä maistuvat ruuat, jotka valmistuvat helposti ja nopeasti. Kesän hurmaaviin makuhetkiin kuuluvat ehdottomasti grillattu liha ja makkara sekä maasta nousevat vihannekset: perunat, raparperit, retiisit, kukkakaalit, porkkanat ja salaatit. Sesongin raaka-aineista valmistuu helposti raikkaita salaatteja, jotka pitävät olon kevyenä aurinkoisellakin kelillä. Salaattiin valitaan sesongin kasviksia, joukkoon grillataan lihaa ja herkullinen kesäateria on valmis. Mausteeksi tarvitaan vain loraus hyvää öljyä ja ripaus suolaa ja pippuria.

Erilaisten salaattien ja yrttien valikoima on runsas ja uutuuksia ilmestyy kauppoihin jatkuvasti. Uusia makuja salaatteihin tuovat japanilainen persilja, perilla, mitsuna, erilaiset basilikat, vuonankaali, mangoldi ja paksoi. Salaatteihin kannattaa hyödyntää myös mahdollisuuksien mukaan oman puutarhan, kasvimaan tai luonnon tuotteita. Väriä salaatteihin saa syötävistä kukista, joita löytyy niin puutarhasta kuin luonnostakin. Esimerkiksi nuoria lehtiä ja versoja voi käyttää lisämakua antamaan, muun muassa herneenversoja, vehnänorasta, apilaa, voikukkaa, auringonkukanversoja, kesäkurpitsankukkaa, suolaheinää, krassinkukkaa, punajuuren naatteja, ketunleipää ja siankärsämöä.

Grillatun lihan kanssa maistuu vinaigrette, jonka voi valmistaa vaikka raparperista. Vinaigrette jälkimaustaa lihan mukavasti. Kesäisen perunasalaatin saa valmistettua näppärästi muurikalla ja sen voi vaihteeksi tarjota heti lämpimänä. Paahtunut meetvursti maustaa perunasalaatin ihanan täyteläiseksi.

Mureasta kalkkunan sisäfileestä voi paistaa kätevästi hampurilaispihvejä suurellekin joukolle. Hampurilaisen voi jokainen koota haluamaansa tyyliin. Erilaisista leikkeleistä valmistuu vaivatta maukkaita salaatteja kesähetkiin.

Raparperivinaigretellä marinoitu possunfileesalaatti4:lle

1 porsaan sisäfileevoita ja öljyä paistamiseensuolaamustapippuriasinappia

Raparperivinaigrette:2 pientä raparperin vartta1/2 dl öljyä3 rkl omenaviinietikkaa3 rkl omenamehuasuolaapippuria1/2 rkl sokeria

salaattia2 rkl kapriksia2 sipulia varsineen1-2 avokadoapala melonia1/2 l mansikoita

1. Kuumenna voi ja öljy paistinpannussa. Ruskista huoneenlämpöinen possunfilee kauttaaltaan. Mausta hiukan jäähtynyt filee suolalla, pippurilla ja sivele sinapilla. Nosta filee uunivuokaan ja kypsennä loppuun 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna fileen vetäytyä ja jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.

2. Valmista sillä aikaa vinaigrette. Leikkaa raparperit suikaleiksi ja laita suikaleet kattilaan öljyn, omenaviinietikan, omenamehun ja mausteiden kanssa. Keitä seosta noin 15 minuuttia, jäähdytä ja tarkista maku.

3. Pilko avokadot, mansikat ja meloni, asettele ne salaattiin kauniisti.

4. Leikkaa jäähtynyt filee ohuiksi viipaleiksi ja kaada vinaigrette viipaleiden päälle. Anna marinoitua vähintään tunnin ajan.

5. Revi salaatit vadille ja asettele possunfileeviipaleet keskelle.

6. Hienonna sipulit varsineen ja lisää sipulisilppu ja kaprikset lihojen päälle.

Lämmin peruna-meetvurstisalaatti4:lle

1,5 kg uusia perunoita150 g ohuita kevytmeetvurstiviipaleita2 valkosipulinkynttä100 g pieniä siitake- tai herkkusieniätilkka öljyä paistamiseenmustapippuria myllystäripaus suolaa1-2 punasipulia12 retiisiäsalaatin ja yrtin lehtiä, esimerkiksi joitakin näistä: pieniä mangoldin tai punajuuren lehtiä, timjamia, rucolaa, basilikaa, mitsunaa,3 rkl kurpitsansiemeniä tai muita siemeniä tai pähkinöitä

Kastike:3 rkl öljyä2 rkl viinietikkaaripaus suolaa ja pippuriakoristeeksi: luonnon kukkia esim. apilankukkia

1. Pese ja keitä uudet perunat melkein kypsiksi kiehuvassa vedessä. Viipaloi hiukan jäähtyneet perunat kuorineen.

2. Leikkaa meetvurstiviipaleet suikaleiksi, kuori ja hienonna valkosipuli. Puhdista ja pilko sienet, pienimmät sienet voit käyttää sellaisinaan.

3. Laita pannuun tai muurikkaan tilkka öljyä ja paista siinä perunoita ensin hetki. Lisää meetvurstiviipaleet ja valkosipuli. Kun meetvurstiviipaleet ovat paahtuneet lisää sienet ja sekoittele vielä hetki. Mausta pippurilla ja ripauksella suolaa.

4. Revi salaatteja ja yrttejä tarjoilukulhoon. Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa retiisit lohkoiksi ja lisää kulhoon sipuleiden kanssa. Laita seuraavaksi salaattiin lämpimät aineet pannulta. Sekoita kastikkeen aineet ja kaada salaatin päälle. Sekoita salaattia varovasti ja tarjoile heti. Koristele salaatti halutessasi kukilla esimerkiksi krasseilla tai apilankukilla.

Kalkkunahampurilainen

ruisleipää1 kalkkunan sisäfileepihvitilkka öljyäsuolaa ja pippuriasalaattia1 tomaattipala punasipulia1 viipale juustoa esim. cheddarjuustoa herneenversojaChili-majoneesikastike:2 rkl kermaviiliä2 rkl majoneesia2 rkl chilikastiketta suolaa ja pippuria

1. Leikkaa tomaatti ja sipuli viipaleiksi.

2. Valmista kastike sekoittamalla chili-majoneesiaineet keskenään ja anna maustua jonkin aikaa.

3. Sivele kalkkunan filee öljyllä ja grillaa tai pariloi se molemmilta puolilta noin kolme minuuttia. Mausta kypsä filee suolalla ja pippurilla. Laita kuuman pihvin päälle juustoviipale.

4. Paahda leivät ja kokoa hampurilainen. Laita pohjalle leivän päälle salaattia, tomaattia, pihvi, sipulirenkaita ja kastiketta. Asettele päällimmäiseksi herneenversoja ja leipä vielä kanneksi.

Naudanpaistisalaatti4:lle

6 vihreää parsaa4 sipulia varsineen200 g naudanpaistia leikkeleenä tai jotakin vastaavaa180 g feta-juustoa50 g paahdettuja auringonkukansiemeniä

Basilika-kermaviilikastike:50 g basilikaa2 dl (200 g)kermaviiliäsuolaa ja pippuriaripaus sokeria1. Huuhtele parsat ja poista puumainen tyvi. Kuori parsat ohuelti latvasta alaspäin. Keitä kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä noin 8 minuuttia. Leikkaa hiukan jäähtyneet parsat paloiksi.

2. Leikkaa sipulit ja niiden varret renkaiksi. Paloittele feta sopivan kokoisiksi paloiksi.

3. Revi salaatit kulhon pohjalle, sekoita joukkoon parsat, feta, sipulit, leikkeleet ja ripottele päällimmäiseksi pinnalle paahdettuja auringonkukansiemeniä.

4. Valmista kastike. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja hienonna tasaiseksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Tarjoa kastike erikseen.

(Finfood Lihatiedotus, Kuvat: Sanna Peurakoski, Studio Piquant)

Lue myös:

    Uusimmat