Rachel tarttui neljän viikon itsetyydytyshaasteeseen – näin kävi seksille parisuhteessa: "Kun hän tuli kotiin töistä..."
Miten päivittäinen itsetyydytyshetki vaikuttaa seksielämään parisuhteessa? Rachel otti selvää.
Toimittaja Rachel Khona kertoo Shape-sivustolla, kuinka päätti kokeilla jokapäiväistä itsetyydytystä kuukauden ajan. Rachel kertoo, että vaikka kuinka haluaisi harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa päivittäin, halut eivät aina ole kovin käytännöllisiä. Työ, perhe, sosiaalinen elämä ja unentarve vaativat osansa energiasta ja päivän tunneista.
– Libidollani on oma tahtona, enkä voi aina odotella kumppaniani, Joshia. Työskentelen kotoa eikä minulla ole työmatkaa, joten minulla on kaikki energia maailmassa, nainen kertoo.
Mutta vaikka kotona odottaisi halukas nainen, ei Josh puolestaan välttämättä jaksa vaakamamboilla pitkän työpäivän ja työmatkan jälkeen.
– Tuli selväksi, että tarvitsen B-suunnitelman.
Niinpä Rachel tarttui "Ilmiselvimpään" vaihtoehtoon eli säännölliseen itsetyydytykseen.
– Orgasmit auttavat nukkumaan sikeämmin, vähentävät ahdistusta, nostavat kipukynnystä ja parantavat vastustuskykyä (vain muutaman hyödyn mainitakseni), Rachel perustelee.
Näin haaste sujui
Viikko 1:
Ensimmäisenä päivänä Rachel otti esiin uskotun vibraattorinsa. Rachel kertoo kapineen auttaneen hänet läpi monen kuivan kauden ja tuottaneen pettymyksen vain silloin, kun siitä on akku loppunut. Rachel kertoo saaneensa orgasmin "muutamassa minuutissa".
– Jos se olisi minun työntekijäni, antaisin sille palkankorotuksen, nainen hehkuttaa.
Loppuviikon Rachel masturboi runsaasti. Omaan nautintoon keskittyminen tuntui naisesta voimaannuttavalta.
– Tulin tietoisemmaksi vartalostani kuin koskaan. Tunsin oloni seksikkäämmäksi kuin ikinä – kuin kaikki kuumat fiilikseni olisivat vain säteilleet minusta valmiina lumoamaan kaikki postimiehestä koiraan. Kun katsoin itseäni peilistä, en voinut kuin ajatella, että näytinkin seksikkäämmältä, hän hehkuttaa.
Säännöllinen itsetyydytys teki Rachelista entistäkin himokkaamman, joten hän alkoi lähetellä Joshille seksiviestejä. Viestit tehosivat ja miehestäkin tuli halukkaampi.
– Kun hän tuli kotiin töistä, aloimme peuhata kuin kaksi teiniä-ikäistä vanhempiensa auton takapenkillä. Hetkonen, kohotinko Joshin libidoa rakastamalla itseäni ensin?
Viikko 2:
Seuraavalla viikolla itsetyydytyksestä tuli osa päivittäistä rutiinia. Ensin Rachel tyydytti itsensä, sitten hän teki töitä.
– Ei sillä, ettenkö olisi edelleen nauttinut siitä, mutta alkuperäinen jännitys oli nyt asettunut yleisiksi hyviksi fiiliksiksi.
Eikä klitoriskaan puutunut jatkuvasta toiminnasta.
– Siltä varalta, että pohditte, taikanappini ei pudonnut pois tai väsähtänyt. Liki kahden viikon päivittäisen stimulaation jälkeen se oli ihan yhtä valmis toimintaan.
Joshia kumppanin testi vain kiihotti, joten pariskunta harrasti seksiä useammin.
Viikko 3:
Viikolla kolme Rachel harkitsi jo vähentävänsä masturbaatiokertoja kolmeen viikossa, mutta päätti puskea haasteen läpi sovittuun malliin.
– Tässä vaiheessa masturboin aamuisin ja harrastin seksiä useimpina iltoina. Ottaen huomioon korkean libidoni koko tilanne oli suurimmaksi osaksi nautinnollista, mutta vähemmän siksi, että tiesin, että minun piti masturboida. "Minä-ajasta" oli tulossa kotitehtävä – ja oikeasti, kuka tykkää läksyistä?
Viikko 4:
Viimeisellä viikolla Rachel oli valmis pistämään koko haasteen pakettiin. Minä-hetkiin syventyminen tuntui raskaalta, mutta nainen kuitenkin huomioi, että kun vain alkuun pääsi, masturbointi oli aina nautinnollista.
Mitä jäi käteen? Loppujen lopuksi paljonkin, haaste oli selkeästi hyödyllinen.
– Kuukauden masturboinnista oli paljon enemmän hyötyä kuin ajattelin. Olin paremmalla tuulella, seksielämäni parantui, minusta tuntui seksikkäämmältä ja itsevarmuuteni nousi hieman, hän listaa ja huomioi, ettei alapääkään haasteesta kärsinyt.
Oman kokemuksensa perusteella Rachel suosittelee samaa kaikille.
– Sinulla ei ole mitään hävittävää ja vain orgasmeja voitettavanasi.
Emily puolestaan testasi vuonna 2018 masturbointia viikon. Lue, miten Emilyn kävi haasteessa!
Lue lisää aiheesta seksi ja parisuhde!
Lähde: Shape
Uusimmat
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
Lataa lisää