Naiset paljastavat, miksi suosivat vibraattoria kumppanin sijaan: "Joskus jos haluaa, että jokin tehdään oikein, se pitää vain tehdä itse"

Vibraattorit ovat helppoja ja käteviä käyttää, mutta korvaako seksilelu oikean kumppanin? Naiset kertovat, miksi suosivat värisevää välinettä miehen sijaan.

Seksileluja voi käyttää yksin tai yhdessä, mutta jotkut korvaavat niillä seksin kumppanin kanssa kokonaan. Ja tokihan itsetyydytys kannattaa, sillä siitä on lukuisia hyötyjä niin fyysiselle kuin henkisellekin hyvinvoinnille.

Metro-sivusto kysyi naisilta, miksi he suosivat vibraattoria kumppanin kanssa harrastetun seksin sijaan. Vastauksissa korostui vibraattorin tehokkuus, mutta erityisesti myös se, ettei seksivälineen kanssa puuhaillessa tarvitse tuntea mitään paineita "onnistumisestaan".

Näin naiset perustelivat seksilelun suosimista:

"Minulla on kontrolli orgasmini tahdista. Ja voin tehdä sen uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ilman, että minun täytyy odottaa 'miehen latautumista'."

"En aina suosi vibraattoria, mutta joskus olen kärsimätön ja haluan nopean orgasmin. Seksi on mahtavaa, mutta siihen liittyy paljon asioita, kun mukana on kumppani, ja joskus en ole esileikkituulella."

"Voin lopettaa sen, kun siltä tuntuu, ilman syyllisyyttä, jos en laukeakaan. Se on vähän vaikeaa seksin aikana ilman ymmärtäväistä kumppania. Ja se voi saada minut oikeasti tulemaan toisin kuin useimmat kumppanit, joita minulla on ollut."

"Suosin sitä, koska sitä varten ei tarvitse tehdä ruokaa tai tälläytyä ja ajatella tunnelman luomista. Se on hyvin tehokasta ajankäytöllisesti."

"Vibraattorit saavat minut tulemaan. Miehet eivät. Vibraattori toimii joka kerta, mutta en saa takuuvarmasti orgasmia, kun olen miehen kanssa. Vibraattori toimii pitkiä aikoja. Jos mieheni antaa minulle suuseksiä, hänen tahtinsa joskus hidastuu, enkä voi syyttää häntä, hänen leukaansa varmaan sattuu."

"Ne eivät puhu, ne kestävät pidempään kuin neljä sekuntia ja voit hankkiutua niistä eroon heti sen jälkeen."

"Niin paljon kuin rakastankin yhteyttä toisen ihmisen kanssa, rakastan enemmän sitä, että voin kontrolloida omaa nautintoani. Joskus minun pitää vain olla itsekäs ja saada orgasmi saadakseni unta, enkä halua huolehtia kumppanini tarpeista."

"Vibraattori antaa minulle aina orgasmin, kun taas seksi voi tuottaa pettymyksen etenkin jonkun uuden kanssa. Ei ole mitään takeita siitä, että se on hyvää, joten masturboin mieluummin."

"Suosin vibraattoreja, koska voin ottaa oman aikani kliimaksiin pääsemisessä. Seksiä harrastaessani minusta tuntuu aina niin pahalta sen ajan vuoksi, joka minulta kuluu!"

"Vibraattorit ovat minulle pakollisia, jos haluan saada orgasmin nopeasti. Vaikka kuinka kovasti yrittäisin, en saa orgasmia seksissä. Luulen, että se johtuu siitä, että painostan itseäni henkisesti saamaan sen miellyttääkseni toista henkilöä, ja sen vuoksi kehoni ei reagoi. Mutta vibraattorin kanssa en ole kellekään mitään velkaa, ja siksi saan aika nopeasti. Se vie paineen pois."

"Se tarkoittaa, että voin oikeasti tulla, eikä minun tarvitse huolehtia turvallisuudestani... Tinder-tyypit ovat hulluja."

"Joskus seksin aikana huomaan, että ikään kuin odotan... kuin odottaisin, että oloni on tarpeeksi mukava, jotta voisin nauttia siitä. Mutta itsekseni en tunne paineita. Joskus jos haluaa, että jokin tehdään oikein, se pitää vain tehdä itse!"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Metro

Lue myös:

    Uusimmat