Pysy paremmin pystyssä ja välty liikenneonnettomuuksilta: 7 tapaa, joilla parannat tutkitusti refleksejäsi

5:07
Kokeile tätä helppoa tasapainotreeniä!

Paras tapa parantaa refleksejään on harjoittelu. Myös muutamilla muilla konsteilla, kuten kananmunien sekä pinaatin syömisellä, reaktioaikaansa voi parantaa.

Reflekseillä tarkoitetaan samanlaisena toistuvaa nopeaa ja automaattista reaktiota tiettyyn ärsykkeeseen. Lihasrefleksit auttavat pitämään yllä asentoa ja tasapainoa, joilla on tärkeä osa esimerkiksi pallopeleissä pärjäämisessä ja vaarallisten liukastumisten ehkäisemisessä. Hyvät refleksit myös auttavat havainnoimaan ympäristössä tapahtuvia muutoksia nopeammin ja reagoimaan niihin vikkelästi. Tämä voi auttaa välttymään esimerkiksi liikenneonnettomuuksilta.

Brittilehti The Guardian listasi tutkittuja tapoja, joilla refleksejään voi parantaa.

1. Valitse miellyttävä liikuntalaji ja harjoittele

Mikä tahansa liikunta parantaa säännöllisesti harjoiteltuna lihasrefleksejä. Mitä täsmällisempää lihastyöskentelyä liikunta vaatii, sen parempi – kokeile vaikkapa nyrkkeilyä tai jalkapalloa.

Muista, että harjoitus tekee mestarin. Lihasmuisti kehittyy vähitellen ja samalla huomaat refleksiesi parantuvan.

2. Rentoudu

Ihmisen reaktioaika on sitä hitaampi, mitä jännittyneempi hän on, sillä jäykät lihakset liikkuvat hitaasti. Esimerkiksi taistelulajeissa tulisi olla samaan aikaan valpas sekä rento.

Asiaa voi helpottaa tekemällä meditaatioharjoituksia, keskittymällä hengitykseen tai harjoittamalla mindfulnessia. Vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa nimittäin havaittiin, että meditaatio parantaa psykomotorisia taitoja ja auttaa pärjäämään nopeaa reagoimista vaativissa tehtävissä. 

3. Syö pinaattia ja kananmunia

Alankomaalaiset tutkijat huomasivat vuonna 2014, että tyrosiini-aminohappoa syöneet koehenkilöt pärjäsivät nopeaa päätöksentekoa vaativia tehtäviä sisältävässä testissä verrokkiryhmää paremmin. Tällaisia tilanteita voi syntyä esimerkiksi liikenteessä. Tyrosiinia on esimerkiksi pinaatissa sekä kananmunissa – muista myös nämä hyvät syyt syödä kananmunia!

4. Pelaa enemmän videopelejä

Yhdysvaltalaisessa Rochesterin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että toimintapelien pelaaminen auttoi ihmisiä tekemään nopeasti oikeita päätöksiä. Videopelien pelaajat olivat myös verrokkejaan herkempiä havaitsemaan ympäristöään. 

5. Hyödynnä taskurahojasi

Jos taskuistasi löytyy kolikoita, voit harjoittaa niiden avulla lihasrefleksejäsi. Ojenna kätesi eteen kämmen alaspäin ja laita kolikko rystystesi päälle. Heitä kolikko tästä asennosta ilmaan ja yritä napata se samalla kädellä. Jos tehtävä tuntuu liian helpolta, testaa samaa useammalla kolikolla.

6. Heittele palloa

Toinen halpa keino refleksien parantamiseen on heitellä palloa. Tarvitset vain tennispallon tai muun pomppaavan pallon sekä pinnan, jolle pallo heittää. Heitä pallo esimerkiksi seinään ja yritä napata se kiinni sen pompatessa takaisin. Voit myös heitellä palloa kaverin kanssa.

7. Nuku riittävästi

Yhdysvaltalaistutkijat huomasivat jo vuonna 2000, että univajeella on valtava vaikutus reflekseihin sekä päätöksentekokykyyn. Univaje saa lihakset toimimaan yhtä jähmeästi kuin muutaman alkoholiannoksen jälkeen, joten riittävästä levosta on pidettävä tästäkin syystä huolta.

Lähde: The Guardian

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja