Pyhimyksen esiintyminen herätti kritiikkiä – nyt puhuu räppäri: "En ole kuullut, että kukaan artisti olisi itse oma-aloitteisesti perunut keikkojaan"

Pyhimys:"Pikaruokamusiikki on kirosana mulle" 5:23
"Pikaruokamusiikki on kirosana mulle", Pyhimys kertoo. Katso video.

Räppäri Pyhimys on saanut kriittistä palautetta, kun hän esiintyi eilen Turussa 500 ihmiselle.

Räppäri Pyhimys esiintyi eilen Turussa 500:lle henkilölle, vaikka monien artistien keikkakiertueet peruuntuivat hallituksen suosituksesta koronaviruksen vuoksi.

– Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Aikataulu tulee THL:n suosituksista, kuten myös linjaus, pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa eilen.

Pyhimyksen esiintyminen Turussa herätti kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa, sillä artisti ei perunut keikkaansa.

– Hallitus on antanut tästä suosituksen, mutta aluevalvontavirasto tekee päätöksen. Seuraan ohjeita, mitä saan. Yli 500 henkilön keikat on minultakin peruttu, Pyhimys kertoo.

– Tuntuu oudolta, että ihmiset ottivat tämän niin henkilökohtaisesti. Ikään kuin olisin rikkonut karanteenia. En vähättele ongelmaa, mutta tuntuu, että tässä oli vähän ylireagointia mukana. Tilanne etenee alueellisesti eri tahtia ja Varsinais-Suomen alueella on vasta viisi todennettua koronatapausta.

Suositus tuli vain muutama tunti ennen keikan alkua.

– Itse ajattelen niin, että menen sen mukaan mitä on sovittu. Keikan järjestäjä halusi tapahtumaan pitää sovitusti, joten menin paikalle. Kaikki meni hyvin ja paikalla oli se vähän vajaa 500 ihmistä. Tarjosin yleisölle lavalta Coronaa.

Tiedotti somessa

Pyhimys kiertää parhaillaan esiintymässä Mikko Pienenä -kiertueen tiimoilta yökerhoissa.

– Ne ovat normaaleja baarikeikkoja, ei konserttisaleja tai jäähalleja, joita on artisteilta peruttu. En ole kuullut, että kukaan artisti olisi itse oma-aloitteisesti perunut keikkojaan – se on yksittäiselle artistille vaikeaa.

Pyhimys tiedotti henkilökohtaisesti somessa, että eilinen keikka tullaan järjestämään. Artisti myöntää, että hän olisi voinut sanoa asiat toisella tavalla.

– Sometiedottaminen oli minun kohdallani vähän huonoa, sanamuodot eivät olleet parhaita.

– Olen saanut jonkun verran palautetta, olenko idiootti ja onpa ahnetta. Olen vastannut jokaiseen viestiin kattavasti.

Artisti ei ole niinkään huolissaan omasta rahapussistaan, vaan kuinka pienille yrityksille käy.

– Talousongelmia tulee huomattavasti, kun tapahtumia perutaan. Se näkyy monen yrityksen liikevaihdossa, mies harmittelee.

Pyhimyksellä on yksi neuvo ihmisille.

– Älkää panikoiko!

Lue myös:

    Uusimmat