Suomi 2011. Ohjaus: Ville Jankeri. Käsikirjoitus: Ville Jankeri ja Mikko Rimminen. Tuotanto: Rimbo Salomaa, Lasse Saarinen. Kuvaus: Jarkko T. Laine. Lavastus: Markku Pätilä. Leikkaus: Harri Ylönen. Äänisuunnittelu: Janne Jankeri. Pääosissa: Jussi Nikkilä, Ylermi Rajamaa, Eero Milonoff, Marjut Maristo, Tytti Junna, Niilo Syväoja, Veera Tapper, Paavo Kinnunen. Kesto: 80 min.
Englannissa elokuvaa opiskellut Ville Jankeri (s. 1976) innostui Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin elokuvaamisesta heti sen ilmestyttyä 2005, ja nyt hänen esikoispitkänsä on vihdoin valmis. Kuuden vuoden projektin mittaan ohjaajalta kysyttiin usein: Miten tehdä elokuva kirjasta, jossa ei tapahdu mitään?
Epäilijöille filmatisointi tarjoaa yllättävän ilahduttavan vastauksen – joskin odotettuja ongelmiakin löytyy.
Jankerin yhdessä Rimmisen kanssa käsikirjoittama Pussikaljaelokuva seuraa kolmea keskioluen parissa viihtyvää miekkosta yhden kesäisen vuorokauden ajan Helsingin Kalliossa. Marsalkka (Jussi Nikkilä) on jämähtänyt katkuiseen kotiinsa. Lihi (Ylermi Rajamaa) ja Henninen (Eero Milonoff) houkuttelevat hänet ulos, ja krapulansinisenä avautuvan päivän mittaan kolmikko törmää niin nuorisolaisiin, rutjakkeisiin kuin huumorittomiin poliiseihinkin. Mutta päästäänkö koskaan pelaamaan noppaa?
Syystä suitsutettu romaani on elämys ennen kaikkea upean suomen kielensä ansiosta. Viipyilemisen ja ystävyyden ylistys kohottaa kolmen ei-enää-niin-nuoren kalliolaisen kankkuspäivän uusiin, filosofisiin ulottuvuuksiin. Rimmisen tekstissä ulkoisesta tapahtumattomuudesta tulee sisäisten seikkailujen juhlaa, mikä on elokuvan keinoin huomattavasti hankalampi toteuttaa.
Kun kynämestari kuvailee lipuntarkastajia eli vaunuun astunutta sinistä vaaraa tai Hennisen virkavallalle suunnattua kouristuksenomaista takamuksenpaljastusta, itse tapahtumat eivät ole olennaisia vaan tapa jolla ne kerrotaan. Valkokankaalla noiden suomalaisuudessaan banaalien yhteentörmäysten komiikka taas lähenee puskahuumorinkin hetteikköjä.
Onneksi latteuksia enemmän elokuvassa on hauskoja hetkiä ja aitoa lämpöä. Kirjallissävyinen dialogi kulkee, ja parhaimmillaan tarina – ja tarinallisuus – liikehtii ilmavasti. Näyttelijävalinnat ovat tässä erityisen tärkeitä, ja ne ovat osuneet nappiin.