Purra löytää leikattavaa muun muassa kehitysavusta sekä yritys- ja järjestötuista.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo, että hallitus pitää kiinni tavoitteestaan vakauttaa velkasuhde.
Tämänhetkisen talousennusteen mukaan se tarkoittaisi noin miljardin euron säästöjä vielä tämän hallituskauden aikana.
Purran mukaan hallituksella ei ole tällä hetkellä käynnissä lisäsäästöihin tai sopeutumistoimiin liittyviä neuvotteluja, mutta tilannetta käsitellään syksyn budjettikäsittelyn yhteydessä.
Henkilökohtaisesti hän sanoo löytävänsä leikattavaa esimerkiksi kehitysavusta, yritys- ja järjestötuista sekä tehottomista tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista.