Itäisellä Suomenlahdella rajoitetaan ilma- ja meriliikennettä.
Puolustusvoimat on ottanut käyttöön tilapäisen ilmailun ja merialueen rajoitusalueen itäisellä Suomenlahdella perjantaina aamuyöllä kello 04.00.
Puolustusvoimat kertoo asiasta X-viestipalvelussa.
Puolustusvoimien mukaan kyse on varotoimenpiteestä, jonka tavoitteena on turvata sivullisten turvallisuus ja viranomaisten toimintaedellytykset mahdollisten lennokkien torjuntaan.
Laukaansuun sataman lähellä drooni-isku
Niin ikään varhain perjantaiaamuna tuli tieto, että Venäjän Laukaansuun sataman alue oli vaurioitunut drooni-iskussa. Asiasta kertoi Leningradin alueen kuvernöörin Aleksandr Drozdenko Telegramissa.
Laukaansuun satama sijaitsee runsaan sadan kilometrin päässä Pietarista Suomenlahden etelärannalla. Se on Venäjälle hyvin tärkeä vientisatama, jonka kautta kulkee muun muassa öljyä, lannoitteita ja hiiltä.
Nato-hävittäjät ampuivat alas droonin Latvian ilmatilassa
Hiemana aiemmin ennen aamuviittä perjantaina kerrottiin, että Latviassa Nato-liittolaisten hävittäjät olivat ampuneet alas droonin Latvian ilmatilassa.
Myös Latviassa annettiin aiemmin perjantaiaamuna ilmahälytys osalle itäisistä alueista lähellä Venäjän ja Valko-Venäjän rajaa. Hälytys purettiin myöhemmin.

