Puolen vuosisadan pituisen uran tehnyt Hollywood-konkari ensi kertaa Oscar-ehdokkaana: "Oli jo aikakin, hitto vie!"

Sam Elliottille 50-vuotisen uran ensimmäinen Oscar-ehdokkuus 0:27
Sam Elliott, Mahershala Ali, Adam Driver, Richard E. Grant ja Sam Rockwell ovat ehdolla parhaan miessivuosan Oscarin saajaksi.

A Star Is Born -elokuvasta parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkaaksi yltänyt konkarinäyttelijä, muun muassa Big Lebowski -elokuvasta ja The Ranch -sarjasta tuttu Sam Elliott vitsailee ehdokkuudestaan.

Yhdysvaltalaistähti Sam Elliott, 74, on ehdolla parhaan miessivuosan palkinnon saajaksi vuoden 2019 Oscar-gaalassa.

Muun muassa lukuisissa lännenelokuvissa, Big Lebowski (1998) -kulttielokuvassa sekä Netflix-sarjassa The Ranch näytellyt Elliott sai ehdokkuuden roolistaan A Star Is Born -elokuvassa.

– Ehkä päällimmäisin ajatus on, että oli jo aikakin, hitto vie, viidenkymmenen vuoden uran näyttelijänä tehnyt Elliott naurahtaa Deadline-sivuston haastattelussa.

– Kyse on tietysti työstä, luovasta prosessista. On hienoa saada tällainen tunnustus työstään. Siitä on pohjimmiltaan kyse.

Sam Elliott aloitti näyttelijänuransa vuonna 1969 pikkuroolilla Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat -klassikkoelokuvassa. Hän on saavuttanut arvostusta uransa aikana, mutta nyt saatu Oscar-ehdokkuus on ensimmäinen alan palkintoehdokkuus Elliottin 50-vuotisella näyttelijätaipaleella.

A Star Is Born saavutti Elliottin miessivuosaehdokkuus mukaan lukien kuusi Oscar-ehdokkuutta.

Sam Elliottin ja elokuvan miespääosaa näyttelevän ja roolistaan parhaan miesnäyttelijän palkinnon saajaksi ehdolla olevan Bradley Cooperin ehdokkuuksien lisäksi lisäksi A Star Is Born on mukana palkintokategorioissa paras elokuva, paras naisnäyttelijä (Lady Gaga) ja paras alkuperäinen laulu (Cooperin ja Gagan duetoima Shallow).

Sam Elliott esittää elokuvassa Bradley Cooperin roolihahmon velipuolta ja manageria. A Star Is Born on neljäs versio elokuvasta vuoden 1937 alkuperäiselokuvan, vuosien 1954 ja 1976 musikaalien sekä vuoden 2013 Bollywood-version Aashiqui 2 jälkeen.

– Luulen, että elokuvan lukuisat universaalit teemat ovat jotain, mihin yleisö voi samaistua, Elliott arvioi A Star Is Bornin suurmenestystä.

– Olen erittäin kiitollinen, että sain olla mukana tässä kauniissa versiossa tästä elokuvasta. Se on merkinnyt minulle valtavasti.

Elliott kuvailee itseään onnekkaaksi saadessaan olla edelleen mukana elokuva-alalla.

– Saan työskennellä Bradleyn (Cooper) ja Stefanin (Germanotta eli Lady Gaga) kaltaisten lahjakkuuksien kanssa. Viidenkymmenen vuoden jälkeen on uskomatonta olla mukana mitenkään tekemisissä tällaisen elokuvan kanssa. Tämä on valtava lahja.

Lue myös:

    Uusimmat