Punaisenmeren turmalautassa syttyi ilmeisesti tulipalo

Egyptiläisaluksen uppoamisen syyksi arvellaan tulipaloa. Noin 800 matkustajaa on yhä kateissa.

Punaisenmeren lauttaturman osasyyksi epäillään tulipaloa, ja moni eloonjäänyt syyttää laivan miehistöä vaaran vähättelystä ja matkustajien hylkäämisestä oman onnensa nojaan. Pelastustoimetkin viivästyivät.

Etsijät lähtivät matkaan vasta kahdeksan tuntia onnettomuuden jälkeen, kertoi liikenneministeriön meriasian osaston päällikkö Shereen Hassan lauantaisessa selonteossaan.

Arviolta tuhannen ihmisen pelätään menehtyneen, kun Al Salam Boccaccio 98 -alus painui syvyyksiin perjantain vastaisena yönä matkalla Saudi-Arabiasta Safagaan Egyptiin.

Useat eloonjääneet kertoivat viestimille, että egyptiläisaluksen alakansilla syttyneestä tulipalosta huolimatta alus jatkoi pitkään matkaansa ennen kuin se kallistui ja upposi. Liikenneministeriön mukaan alus upposi, kun se yritti tehdä u-käännöksen myrskysäässä tulipalon sytyttyä toistamiseen puolen yön aikaan. Laajemmat etsinnät alkoivat kello 8 aamulla.

Miehistö ja kapteeni hylkäsivät matkustajat

Eloonjääneet arvostelivat laivan kapteenia ja miehistöä tulipalon vaaran vähättelystä. Palosta hätääntyneitä matkustajia oli neuvottu riisumaan pelastusliivinsä, jottei laivalla leviäisi paniikkia eikä kapteeni suostunut kääntämään keulaa lähtösatamaan.

- Meille sanottiin, että hätää ei ole. -- Sitten laiva alkoi upota ja kapteeni lähti veneellä, egyptiläinen eloonjäänyt Shahata Ali kertoi Reutersille.

- Kannen alla oli tulipalo. Miehistö kehotti olemaan huolehtimatta. -- Kun tilanne kävi pahaksi, miehistö lähti matkaan pelastusveneillä ja jätti meidät laivalle, mereltä turvaan poimittu Nader Galal Abdel Shafi kertoi.

- Se oli kuin palava Titanic, kertoi kolmas matkustaja.

Egyptin viranomaiset ja onnettomuusaluksen varustamo El Salaam Maritime Transport Co eivät vahvistaneet arvelua, että tulipalo olisi syy aluksen uppoamiseen.

- Meillä ei ole selvää kuvaa siitä, että tulipalo olisi syy, varustamon liikennejohtaja Mandouh Orabi sanoi Bloomberg-uutistoimistolle. Hän sanoi haaksirikon uhrien etsinnän jatkuvan viisi vuorokautta.

Apu saapui hitaasti, omaiset raivoissaan

Tiedot pelastuneiden lukumäärästä olivat ristiriitaisia. Egyptin satamaviranomaisten mukaan Safagaan oli tuotu hengissä 378 ihmistä kun taas terveysministeriön mukaan elossa oli 350 haaksirikkoista. Saudi-Arabiaan oli kuljetettu 28 eloonjäänyttä. Pelastajat olivat poimineet merestä liki 200 ruumista, ja 800 matkustajan kohtalosta ei ollut tietoa.

Eloonjääneet moittivat pelastustoimien hitautta. Moni sinnitteli veden varassa tai pelastusveneissä kymmenestä 20:een tuntiin. Varmuutta siitä, lähettikö laiva hätäviestiä, ei ollut.

Safagan satamaan tietoa etsimään tungeksineet omaiset saivat tänään vastaansa poliisin, joka käytti kyynelkaasua hillitäkseen kiviä heitellyttä väkeä. Uhrien omaiset tunkeutuivat aamulla poliisiketjujen läpi vaatien tietoa kadonneiden kohtalosta ja laivan uppoamisesta.

Monet hukkuneet olivat köyhiä maaseudun asukkaita, jotka olivat käyneet töissä Saudi-Arabiassa. Egypti lupasi rahakorvauksen sekä kuolonuhrien omaisille että eloonjääneille, ja presidentti Hosni Mubarak tapasi turmasta selvinneitä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 04.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat