Puhemies: Eduskunta seurannee presidenttiä palkkojen laskemisessa

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) uskoo, että kansanedustajien palkkoja tullaan laskemaan presidentti Sauli Niinistön esimerkin hengessä.

MTV3 Uutiset kertoi tänään, että Niinistö on ehdottanut oman palkkionsa laskemista viidenneksellä.

– Tämän illan aikana olen saanut sen suuntaista palautetta kansanedustajilta ja muutamalta ryhmäpuheenjohtajalta, että eduskunta mitä ilmeisimmin tulee seuraamaan esimerkkiä. Eli kun ministerit ovat jo aikaisemmin laskeneet palkkioitaan ja nyt presidentin kohdalla tehdään varmaankin näin, niin on aika luontevaa, että eduskunta on tässä samassa asiassa mukana. Päätös asiassa tehdään palkkiotoimikunnassa, mutta eduskunnalla on perusteet tehdä sama ratkaisu kuin ministerit ja presidentti ovat tehneet.

Heinäluoma pitää Niinistön aloitetta merkittävänä.

– Se on merkittävä päätös, ja se on sillä tavalla tärkeä signaali. He, joilla asiat ovat erinomaisen hyvin ja ovat suurituloisia, he voisivat ottaa hiukan isomman osan tämän taantuman repun kantamisessa.

Heinäluoman mukaan eduskunnan ja presidentin palkkojen laskeminen ei ole riittävää, vaan tarvitaan myös veroratkaisuja.

– Verotuksessa se periaate, että he, kenellä on leveämmät hartiat, ottavat tänä vaikeana aikana vähän isompaa taakkaa. Ajattelen, että jotta kaikki olisivat taakan kantamisessa mukana, niin he, joilla on huomattavat tulot, bonuksia, optiotuloja, he ovat mukana maksamalla enemmän veroja. Se on kestävä linja mielestäni.

Heinäluoma ennakoi, että myös yritysjohtajien tulokehitystä ja bonuksia tullaan seuraamaan julkisuudessa nyt entistä tarkemmin.

(MTV3)

Katso Eero Heinäluoman studiohaastattelu (Kymmenen uutiset 2.1.2013)

Lue myös:

    Uusimmat