Pro: Työnantajat torppaavat urien pidentämisen

Työnantajat estävät työurien pidentämisen, syyttää Ammattiliitto Pro. Tämä johtuu siitä, että työnantajien tapana on irtisanoa ensimmäisten joukossa eläkeikää lähestyvät toimihenkilöt.

Liiton tutkimuksen mukaan viime vuonna lähes neljäsosa 60-64-vuotiaista yksityissektorin toimihenkilöistä oli työttöminä. 55-59-vuotiaistakin työttömiä oli lähes 15 prosenttia.

Kaikissa muissa ikäryhmissä työttömien prolaisten osuus jäi selvästi alle 10 prosentin.

– Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että työntekijä- ja työnantajajärjestöjen sekä valtiovallan täytyisi kaikin keinoin pyrkiä työurien pidentämiseen, sanoo Pron puheenjohtaja Antti Rinne.

Tutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaat ovat muita ikäryhmiä vähemmän poissa töistä sairauden vuoksi. Työnantajan järjestämässä koulutuksessa heitä syrjitään Pron mukaan.

Tiedot perustuvat 14 000 henkilön vastauksiin viime vuodelta. Vastaajat työskentelevät muun muassa asiantuntijoina ja esimiehinä teollisuudessa, palveluissa sekä rahoitus-, ict- ja viestintäaloilla.

(MTV3)

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 14.3.2012)

Lue myös:

    Uusimmat