Prinssi Harry kertoo Spare-elämäkerrassaan useista hyvin yksityisistä asioista sekä itseensä, mutta myös muihin kuninkaallisiin liittyen.
Prinssi Harryn kohuttu elämäkerta Spare julkaistiin maailmanlaajuisesti tiistaina 10. tammikuuta, mutta suuri osa paljastuksista päätyi julkisuuteen jo ennen loppiaista, kun kirja päätyi vahingossa kauppojen hyllyille Espanjassa.
Kirjassaan Harry avautuu suorasanaisesti kuninkaallisen elämänsä hankaluuksista sekä avaa erittäin monin tavoin tuntojaan ja kokemuksiaan eri perheenjäsentensä kanssa. Harry kuvailee kirjassa myös suhdettaan isäänsä kuningas Charlesiin, joka on joidenkin sisäpiiritietoihin perustuvien uutisten mukaan varsin poikkeuksellinen mies, jolla on useita erikoisia tapoja ja käytäntöjä.
Tärkeä nallekarhu
Harryn mukaan yksi Charlesin oudoista tavoista on se, että hän pitää mukanaan yhtä tiettyä nallekarhua, nimeltään Teddy. Kirjassaan Harry kuvailee nallen olleen kulunut, rikkinäinen ja "säälittävä esine" mutta toisaalta hän ymmärtää, miksi se on hänen isälleen tärkeä.
– Teddy ilmaisi kaunopuheisesti, paremmin kuin isä koskaan pystyi, hänen lapsuutensa olennaisen yksinäisyyden, Harry kuvailee kirjassaan.