Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
Prinssi Harry ja kuningas Charles eivät tapaa toisiaan Harryn Ison-Britannian matkan aikana.
Prinssi Harry palasi jälleen vanhaan kotimaahansa Isoon-Britanniaan juhlistaakseen Invictus Games -tapahtuman kymmenvuotisjuhlaa.
Muun muassa People kertoo nyt saaneensa vahvistuksen siitä, ettei Harry tule matkansa aikana tapaamaan isäänsä kuningas Charlesia.
Harryn tiedottajan mukaan syy siihen, etteivät isä ja poika tapaa toisiaan, on se, että kuninkaalla on liian tiukka aikataulu Harryn Ison-Britannian matkan aikana.
– Valitettavasti se ei ole mahdollista kuninkaan täyden kalenterin takia. Herttua tietenkin ymmärtää isänsä aikataulutetut velvollisuudet sekä prioriteetit ja toivoo näkevänsä hänet pian, tiedottaja totesi lausunnossaan.
Edellisen kerran Harry ja Charles tapasivat toisensa helmikuussa, jolloin kuningas kertoi julkisuuteen saaneensa syöpädiagnoosin eturauhasleikkauksensa jälkeen. Harry lensi uutisen julkistamisen jälkeen heti kotoaan Yhdysvalloista tapaamaan isäänsä. Brittimedioiden mukaan tapaaminen kesti tuolloin noin 45 minuuttia.
Lue myös: Asiantuntija: tämä piirre kuningas Charlesin elekielessä on muuttunut täysin syöpädiagnoosin jälkeen
Kaksikon välinen suhde on viilentynyt merkittävästi viime vuosien aikana sen jälkeen, kun Harry puolisonsa herttuatar Meghanin kanssa ensin jättäytyivät kuninkaallisista velvollisuuksistaan, muuttivat Yhdysvaltoihin ja ovat sen jälkeen avautuneet useaan otteeseen julkisesti kuninkaallisen elämänsä hankaluuksista ja perheenjäsenistään.
Kuningas Charlesin syöpähoidot ovat yhä käynnissä, mutta hän on alkanut suorittaa enenevissä määrin julkisia edustustehtäviään. Lähteiden mukaan hoidot olisivat tepsineet hyvin ja kuninkaan lääkärit olisivat tyytyväisiä niiden aikaansaamiin tuloksiin.
Harry tuskin tapaa matkallaan myöskään isoveljeään prinssi Williamia, jonka puoliso herttuatar Catherine käy paraikaa läpi syöpähoitoja. Lähteiden mukaan prinssiveljekset eivät olisi edes puheväleissä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää