Ennakkohuhuista poiketen prinssi Harry ei säästele puhuessaan äitipuolestaan kuningatarpuoliso Camillasta kirjassaan.
Prinssi Harry promotoi tuoretta Spare-elämäkertakirjaansa sunnuntaina 8. tammikuuta Yhdysvalloissa esitetyssä 60 Minutes -ohjelmassa toimittaja Anderson Cooperin haastattelussa. Harryn kirja ilmestyy englanniksi tiistaina 10. tammikuuta, mutta sen sisältö on vuotanut jo julkisuuteen, sillä sen uutisoitiin päätyneen vahingossa myyntiin Espanjassa jo torstaina 5. tammikuuta.
Kirjassa Harry avautuu toden teolla muun muassa hankalasta suhteestaan isoveljeensä prinssi Williamiin. Haastattelussaan Cooperin kanssa Harry antoi toden teolla palaa myös suhteestaan isänsä kuningas Charlesin puolisoon, äitipuoleensa Camillaan.
Haastattelussaan Harry muun muassa totesi, että Camillasta olisi tullut "hänelle vaarallinen" silloin, kun tuleva kuningatarpuoliso "halusi palauttaa maineensa". Harryn mukaan Camillalla oli paljon suhteita brittimediaan, jota prinssi itse on vihannut julkisesti vuosikausien ajan.
