Posti hankki pääkaupunkiseudulta logistiikkayhtiön

Suomen Posti on ostanut päivittäistavara- ja sairaalatarvikelogistiikkaan erikoistuneen logistiikkayhtiö AW-Storen. Posti ei kertonut tiedotteessaan kauppahintaa.

Tuusulassa, Keravalla ja Vantaalla toimivan yrityksen viime vuoden liikevaihto oli yhdeksän miljoonaa euroa ja se työllistää noin 100 henkilöä.

Logistiikka tarkoittaa muun muassa tavaroiden varastointia, niiden kulkua ohjailevaa tietotekniikkaa ja kuljetuksia.

Postin mukaan yrityskauppa kasvattaa Posti Logistiikan markkinaosuutta elintarvike- ja päivittäistavaratoimialalla. Posti Logistiikan viime vuoden liikevaihto oli 254 miljoonaa euroa eli viidennes Posti-konsernin 1,2 miljardin euron liikevaihdosta.

Kaupan jälkeen Postilla on varastotiloja yhteensä 255000 neliötä. Varastopalveluja tuottavat Postin tytäryhtiöt ovat Logia Oy, Logia Estonia Oü, North Euroway Oy sekä muotilogistiikkaan erikoistunut Logia Moda Oy.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat