Juha Heino on kunnostanut Porissa jo kaksi vuotta Shellin vanhaa asuintaloa, "Bunkkeria". Kohde on yksi ensimmäisistä, jonka näkee, kun astuu kesän 2018 Asuntomessualueelle. – Alun perin ajattelin taloa vuokralle, mutta ihastuinkin siihen, ja kunnostan tätä nyt omaksi kodiksi, Heino sanoo.
Vuoden 2018 Asuntomessut Porissa
- 6.7.-5.8.2018.
- Teemana on asuminen läpi ihmiselämän.
- Lisää tietoa Asuntomessujen sivuilta
Porilainen entisöijä Juha Heino voitti kaksi vuotta sitten Asuntomessukohteesta järjestetyn tarjouskilpailun. Hän sai 1930-luvulla rakennetun Shellin asuin- ja hallirakennuksen itselleen 5 000 eurolla. Samalla hän sai kaksi vuotta aikaa kunnostaa tyhjillään ollut talo huippukuntoon kesän 2018 Asuntomessuille.
– Kaikkein haastavinta on ollut tekniikan asentaminen vanhaan taloon. Eli saada putket, viemärit, vedet ja sähköt vedettyä taloon niin, että kaikki toimii, mutta myös näyttää hyvältä. Olemme myös vetäneet terassille kaapelit aurinkoenergiaa varten, Heino kertoo.




